Fantastisia uutisia! NHL-debyytti lähenee – Aleksi Saarela kutsuttiin ylös

Aleksi Saarela on nakuttanut kuluvalla kaudella 31 AHL-otteluun 13 täysosumaa.
Aleksi Saarela on nakuttanut kuluvalla kaudella 31 AHL-otteluun 13 täysosumaa.

Aleksi Saarela pelaa Carolina Hurricanesin organisaatiossa ensimmäistä täyttä kauttaan, joskin hänellä on kokemusta Pohjois-Amerikan pienestä kaukalosta myös viime kauden lopulta.

Kun Rauman Lukon Liiga-kausi päättyi viime kaudella runkosarjaan, Aleksi Saarela matkasi pelaamaan loppukauden ajaksi AHL:ää. Hän ehti pelata Charlotte Checkersin paidassa yhdeksän runkosarjaottelua upein tehoin 6+4=10 ja siihen päälle viisi pudotuspeliottelua.

Nyt hän pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan taalakaukaloissa ja tulos on ollut jälleen vakuuttavaa: itse asiassa niin vakuuttavaa, että Carolina Hurricanes ilmoitti kutsuneensa 20-vuotiaan suomalaisen urallaan ensimmäistä kertaa NHL:ään.

Kuluvalla kaudella 31 AHL-otteluun pisteet 13+6=19 iskenyt Aleksi Saarela saattaa tehdä NHL-debyyttinsä jo torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa, sillä hänet kutsuttiin alavartalovamman vuoksi sivussa olevan Marcus Krügerin tilalle.

Hurricanes pelaa kyseisenä yönä vieraissa Pittsburgh Penguinsia vastaan, joten Saarela saattaa päästä aloittamaan NHL-uransa maukkaimmassa mahdollisessa paikassa – hallitsevaa Stanley Cup -mestaria vastaan.

Suomalaisten mieliin Saarela on jäänyt, luonnollisesti Liiga-kaukaloiden ohella, nuorten MM-kultaa vuoden 2016 kotikisoissa juhlineesta joukkueesta.

Mikäli Saarela pääsee debytoimaan NHL-kokemuksensa aikana, tulee hänestä jo neljäs suomalainen tämän kauden Hurricanes-miehistössä. Sekä Sebastian Aho että Teuvo Teräväinen lukeutuvat joukkueensa ykköstykkeihin ja heidän lisäkseen raleighilaisseuran paidassa on nähty myös Janne Kuokkanen, joka oli mukana Nuorten Leijonien MM-miehistössä.

Nuori raumalainen on alun perin New York Rangersin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2015, mutta hänen pelaajaoikeutensa siirtyivät Carolinaan helmikuussa 2016, kun tähtihyökkääjä Eric Staal kaupattiin Manhattanille.

Tarkemmin Saarelan tilastot esimerkiksi kyseisessä nuorten MM-turnauksessa löydät TÄÄLTÄ.

Muut NHL-uutisemme löydät TÄMÄN LINKIN takaa.