Dallasissa valtava luotto Miro Heiskaseen – ”Ottanut todella isoja askeleita”

Dallasissa valetaan julkisesti uskoa Miro Heiskaseen.
Dallasissa valetaan julkisesti uskoa Miro Heiskaseen. Kuva: Getty Images

Dallas Starsissa usko viime kesänä koko NHL Draftin kolmantena nimenä varattuun Miro Heiskaseen kasvaa vain koko ajan.

Miro Heiskaselle kuluva kausi on ollut varsin kaksijakoinen, sillä matkan varrelle on mahtunut ikäviä loukkaantumisia ja erinomaisia onnistumisia.

Hän joutui jättää aivotärähdyksen vuoksi väliin Dallas Starsin harjoitusleirin ja osan Helsingin IFK:n alkukaudesta. Nuorten MM-kisoissa hän pelasi puolestaan loukkaantuneena ja esiintyi siksi odotuksiin nähden varsin vaisusti.

Sen sijaan IFK:n paidassa hän on esiintynyt erinomaisin ottein, kuten myös toistaiseksi Leijonien paidassa aikuisten tasolla. Heiskanen onkin tällännyt Liigassa 25 otteluun puolustajalle erinomaiset tehot 11+8=19, tehotilaston ollessa +13.

Kaikesta huolimatta ne vastoinkäymiset ovat olleet kokemuksia Heiskasen kehityksen kannalta. Näin asia nähdään myös Dallasissa, eikä Stars-organisaatiossa olla tippaakaan huolissaan vaihtelevasti sujuneesta kaudesta.

– Ei se ole minusta ongelma, vaan tämä vuosi on ollut hyvä hänelle. Hän missasi harjoitusleirin ja oli loukkaantuneena Nuorten MM-kisoissa, mutta kokonaisuudessaan tämä on ollut vahva kausi, Starsin GM Jim Nill toteaa tyytyväisenä The Dallas Morning Newsille.

– Hän on ottanut todella isoja askeleita kehityksessään. Lisäksi hän on noussut yhdeksi Liigan parhaista puolustajista ja 18 vuoden iässä se on melkoisen kova juttu.

”Haluan nähdä, miten hän vastaa paineisiin olympialaisissa”

Nill onkin innoissaan siitä, että Heiskanen pelaa parhaillaan kovia otteluita Leijonien matkassa Pyeongchangin olympiaturnauksessa.

– Seuraamme häntä tarkkaan, koska haluamme nähdä, miten hän suoriutuu paineen alla ja haluan todella nähdä, miten hän vastaa niihin paineisiin olympialaisissa.

Monesti seurat kutsuvat osan huippulupauksistaan, kun kausi Euroopassa on päättynyt, pelaamaan AHL:ään muutaman runkosarjaottelun sekä mahdolliset pudotuspelit. Nill kuitenkin sanoo, että Suomen maajoukkue päättää Heiskasen kohtalosta, vahvistaen, että puolustajanuorukainen pelaa MM-kisoissa, mikäli hänet sinne valitaan.

Kaiken kaikkiaan Nill on erittäin innoissaan siitä, millainen kausi Heiskasella on takanaan ja mitä häämöttää vielä edessä.

[box type=’info’]

Älä missaa näitä!

[/box]

– Kaiken edellä mainitun lisäksi hän pelaa melkoisen hyvässä joukkueessa Suomessa, joten hänellä saattaa olla edessään pitkä pudotuspelikevät. Mutta menivät asiat sitten miten tahansa, hän tulee keräämään tällä kaudella valtavan määrän kokemusta ja meidän näkemyksemme mukaan se on loistava juttu hänen kehitykselleen.

Dallasissa päävalmentajana toimiva Ken Hitchcock, joka tunnetaan tietynlaisena puolustuspelaamisen eksperttinä, on tutustunut niin ikään Miro Heiskaseen pelaajana, seuraten tulevan suojattinsa edesottamuksia, ja tietää jo nyt jollain tasolla, millainen pelaaja suomalainen on.

– Hän on näyttänyt isossa kaukalossa, miten hyvä pelaaja hän on. Nuoreksi kaveriksi hän pelaa erittäin kypsästi, hän ei aja itseään ongelmiin kaukalossa, hän liikuttaa kiekkoa hyvin ja jättää turhat riskit ottamatta.

– Kun hän ei ota turhia riskejä, näen sen hänen kohdallaan suurena edistävänä asiana, mitä tulee NHL:ssä pelaamiseen, Hitchcock päättää.

18-vuotiaan Miro Heiskaseen voit tutustua tilastojen kautta TÄÄLTÄ.

Suosittelemme myös:
VIDEO: Olympiatuomari Tobias Wehrlistä tuli viraali hitti – kiipeili maalin päällä