Euroopan mahtiseura SC Bern teki historiaa – naismaajoukkueen ex-maalivahdista urheilujohtaja

SC Bern palkkasi urheilujohtajakseen Florence Schellingin.

Yleisömäärissä mitattuna Euroopan suurin seura SC Bern teki historiaa palkkaamalla ensimmäisenä huippuseurana urheilujohtajakseen naispuolisen henkilön.

Sveitsiläisseura SC Bern palkkasi uudeksi urheilujohtajakseen 31-vuotiaan Florence Schellingin. Tuore pesti on historiallinen, sillä aikaisemmin ei jääkiekon miesten huippusarjoissa ole nähty naispuolista henkilöä urheilupuolen johtotehtävissä.

Schellingillä on taustallaan pitkä pelaajaura. Hän toimi pitkään Sveitsin naismaajoukkueen ykkösveskarina sekä pelasi myös miesten sarjaa Sveitsin 1. divisioonassa.

Schelling aloittaa uudessa tehtävässään Bernin urheilupuolesta vastaavana ensin osa-aikaisena, sillä hän toipuu vielä vakavasta lasketteluonnettomuudesta. Bernin väistyvä urheilujohtaja Alex Chatelain kouluttaa sillä välin Schellingin työhön.

”Rekrytointiprosessissa päädyimme Schellingiin, koska kävi selväksi, että hän oli juuri etsimämme henkilö. Kyllä, hän tulee olemaan roolissaan tienraivaaja jopa maailmanlaajuisesti, mutta hän on nuori, tuo uutta ja tuoretta perspektiiviä toimintaamme ja rikkoo olemassaolevat rakenteet”, Bernin toimitusjohtaja Marc Lüthi sanoi Swiss hockey newsin artikkelissa.

Bern juhli Kari Jalosen alaisuudessa Sveitsin NLA:n mestaruutta vuosina 2017 ja 2019. Tällä kaudella sen katsojakeskiarvo 16 273 oli Euroopan kaukaloissa suurin.


KATSO MYÖS: Video: SHL:n komeimmat taklaukset – Juhani Tyrväiselle kaksi ensimmäistä sijaa