Gary Bettman tyrmistytti jääkiekkokansan – ”Päätöksemme oli oikea”

Uudet Hall of Fame -jäsenet on päätetty ja Gary Bettman on yksi heistä.
Uudet Hall of Fame -jäsenet on päätetty ja Gary Bettman on yksi heistä. Kuva: Getty Images

NHL:n komissaari Gary Bettman otti kantaa Pyeongchangin olympiaturnaukseen ja totesi NHL:n päätökseen jättäytyä sivuun Pyeongchangista olleen oikea.

NHL:n päätös jättäytyä pois Pyeongchangin olympialaisista on aiheuttanut jo pitkän aikaa valtavan määrän närää jääkiekon ystävissä.

Olympialaisten päätyttyä viime viikolla pöly alkoi kuitenkin laskeutua, kunnes NHL:n komissaarina toimiva Gary Bettman avasi sanaisen arkkunsa aiheesta ja se sai fanit raivon valtaan.

– Itse turnaus oli viihdyttävä. Parhaat eivät olleet vastakkain, mutta perustuen siihen vastaanottoon, jonka tämä turnaus sai, päätöksemme oli oikea, Bettman laukoi TSN:n haastattelussa.

Pöyristystä on aiheuttanut ennen kaikkea Bettmanin logiikka: fanien mielestä oli täysin odotettua, ettei turnauksen vastaanotto ole hyvä, kun mukana eivät ole maailman parhaat pelaajat.

Toisin sanoen vastaanotto ei voinut olla mitään muuta, sillä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa keskityttiin olympialaisissa esiintyneiden niin sanottujen kolmos- tai nelosjoukkueiden sijaan katsomaan NHL:ää.

[box type=’info’]

Älä missaa näitä!

[/box]

Monet fanit ovatkin Bettmanin kommenttien jälkeen paaluttaneet somessa nimenomaan sitä, että he olisivat katsoneet olympiaturnauksen, mikäli NHL-pelaajat olisivat olleet mukana. Tilanne olisi siis ollut lukuisille faneille täysin toisenlainen.

Pyeongchangin olympiaturnaus oli ensimmäinen 20 vuoteen, kun olympialaisissa ei nähty NHL-kiekkoilijoita. NHL:n tiedetään kuitenkin haluavan takaisin olympiakartalle vuoden 2022 Pekingin olympialaisiin, sillä se tarjoaa liigalle oivan mahdollisuuden markkinoida jääkiekkoa entisestään Kiinan markkinoille.

Eri asia on sitten se, miten Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) suhtautuu asiaan. KOK:sta todettiin nimittäin aiemmin, kun neuvottelut NHL:n osallistumisesta Pyeongchangiin olivat vielä jollain tasolla käynnissä, että valinnanvaraa ei ole: NHL osallistuu joko molempiin olympialaisiin (2018 & 2022) tai se ei kumpiinkaan.

Mikäli haluat palata vielä yllätyksellisen olympiaturnauksen pariin, voit tehdä sen Pyeongchangin turnauksen virallisten verkkosivujen kautta.

Täältä kaikki NHL Trade Deadlinen siirrot joukkueittain:
Liveseuranta: NHL Trade Deadline 2018