HIFK:lta järkyttävä sulaminen – JYP kiri ohi kolmen maalin takaa

Liigan kotisivut ovat toimineet avauskierroksilla äärimmäisen heikosti.
Liigan kotisivut ovat toimineet avauskierroksilla äärimmäisen heikosti.

HIFK kohtasi lauantain Liiga-kierroksella JYP:n. HIFK kampesi itsensä ottelussa jo 3-0-johtoon, mutta hävisi lopulta jatkoajalla 3-4.

Maalittoman avauserän jälkeen ottelun ensimmäinen maali nähtiin heti toisen erän alussa, kun Juha-Pekka Haataja vei HIFK:n 1-0-johtoon. Seuraavat viisi minuuttia mentiin HIFK:n määrätessä tahdin ja isännät iskivätkin kahdesti, kun ensiksi onnistui Micke-Max Åsten ja heti perään Thomas Nykopp. Vielä hieman yli minuutti ennen erätaukoa Juuso Puustinen toi JYP:n kahden maalin päähän.

Päätöserässä JYP nousi tasoihin Ossi Ikosen ja Robert Rooban maaleilla ja lopulta ratkaisua haettiin jatkoajalta saakka, jossa kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen Mikko Kalteva sinetöi JYP:n komean nousun ja 4-3-vierasvoiton.