IL: Kärpiltä kova kaappaus – HPK:n tähtiveskari Emil Larmi siirtyy Ouluun

Emil Larmi dominoi Twitterissä
Maalivahti Emil Larmi dominoi Twitterissä.

Iltalehti kertoo, että HPK:n maalinsuulla kiekkoja erinomaisesti torjunut Emil Larmi siirtyy Ouluun. Myös Tappara oli kiinnostunut Larmista.

22-vuotias Emil Larmi pelaa HPK:ssa kolmatta täyttä kauttaan, mutta reissu vaikuttaa tulleen nyt Hämeenlinnassa päätepysäkilleen. Iltalehti nimittäin uutisoi, että Larmin matka jatkuu seuraavaksi Oulun Kärppiin, joka on hankkinut maalivahdin riveihinsä ensi kaudeksi.

Iltalehti myös kertoo, että toinen suurseura, Tampereen Tappara, oli kiinnostunut Larmista. Mielenkiinto ei ole tuulesta temmattu, sillä Larmi on pelannut tälläkin kaudella erinomaisesti. Kun takana on 29 ottelua, ovat Larmin tilastot 91/2.02.

Lue myös: Voittoputki-kisa: Osallistu kisaan ja voita unelmien lätkämatka Zugiin

Kärpissä Larmi tulee jakamaan vastuun suurella todennäköisyydellä Veini Vehviläisen kanssa. Jussi Rynnäksen nykyinen sopimus umpeutuu nimittäin tähän kauteen.

Vehviläisen kohdalla on kuitenkin yksi mutta. Hänkin on pelannut tähän mennessä erinomaista kautta ja hän tulee mitä luultavimmin pääsemään ensi syksynä Columbus Blue Jacketsin harjoitusleirille. Jos otteet täällä vakuuttavat, jatkuu Vehviläisen ura Pohjois-Amerikassa.

Iltalehden uutinen aiheesta täältä.

Lue myös: HPK-vahti Emil Larmin foamroller katosi – ”Onko Kärpillä jotain hyvää meriselitystä?”