Julius Honka sai tuomarilta suoran palautteen – ”Kasva aikuiseksi”

Suomen puolustaja Julius Honka sai ottelun tuomarilta suoran palautteen.
Suomen puolustaja Julius Honka sai ottelun tuomarilta suoran palautteen.

Jääkiekon MM-kisoissa yleisön suosikiksi ovat nousseet tuomarien kypäräkamerat. Myös Julius Honka sai eräällä videolla suoraa palautetta tuomarilta.

Jääkiekossa tuomarien kypäräkamerat ovat lisääntyneet valtavasti, ja tällaisia on käytössä myös lajin MM-kisoissa Tanskassa. Esimerkiksi kisoissa tuomaroiva Aleksi Rantala nauratti oman pätkänsä ansiosta. Voit katsoa videon klipistä  täältä.

Pinnalle nousi myös eräs toinen klippi, jossa suurta roolia näytteli myös Suomen nuori puolustaja Julius Honka. Hän nimittäin sai tuomarilta palautteen, kun nuorukainen tökki jään pinnalla ollutta vastustajan mailaa kauemmas. ”Kasva aikuiseksi”, kuului tuomarin palaute Hongalle.

MUISTA MYÖS:
Unibet tarjoaa 10€ ilmaisvedon Leijonien jokaiselle pelipäivälle!

Nyt MTV haastatteli Honkaa tapahtuneen johdosta. Puolustajan haastattelua hankaloitti kuitenkin se fakta, että hän ei edes muistanut koko tapahtunutta.

– Okei joo, jotain mä varmaan tökkäilin sitten, semmoista se on, Honka sanoi, kun häntä muistutettiin tapahtuneesta MTV:n haastattelussa, jonka voit lukea TÄÄLTÄ.

Yllä olevasta linkistä pääset käsiksi Hongan haastatteluun kokonaisuudessaan, sekä videoon, josta kaikki sai alkunsa.

Suosittelemme myös:
Slovakia lähellä jättimäistä yllätystä – taipui vasta jatkoajalla