Kari Lehtonen loukkaantui – kakkosvahdille ensimmäinen voitto sitten vuoden 2013

Kari Lehtonen loukkaantui viime yön ottelussa, minkä vuoksi Mike McKenna pääsi tekemään kauden NHL-debyyttinsä.
Kari Lehtonen loukkaantui viime yön ottelussa, minkä vuoksi Mike McKenna pääsi tekemään kauden NHL-debyyttinsä.

Joskus se aurinko paistaa myös risukasaan. Nimittäin, kun Kari Lehtonen loukkaantui viime yön ottelussa, oli Mike McKennan vuoro loistaa.

Dallas Stars kohtasi viime yön kamppailussa San Jose Sharksin. Starsin kamppailu ei alkanut kovinkaan mairittelevasti, sillä se oli ensimmäisen erän jälkeen 2-0-tappioasemassa, minkä lisäksi pelin aloittanut maalivahti Kari Lehtonen loukkaantui vain reilun 15 minuutin pelin jälkeen.

Lehtonen on kantanut ykkösvahdin roolia harteillaan siitä lähtien, kun Ben Bishop loukkasi itsensä aiemmin tällä kaudella. Nyt, kun myös Lehtonen tippui lasaretin puolelle, joutui Mike McKenna kovaan paikkaan.

Suosittelemme myös:
Nyt hemmotellaan Liigan ystäviä – Unibetilta tarjolla VIP-aitio välieriin!

34-vuotiaalle jenkkivahdille yön ottelu oli kauden ensimmäinen NHL-tasolla, joten hän joutui todella hankalaan paikkaan. Kaiken kaikkiaan McKenna on pelannut NHL:ssä kaudesta 2008-09 vain 22 runkosarjakamppailua.

McKenna pelasi kuitenkin erinomaisen ottelun, minkä lisäksi Stars nousi 2-0-tappioasemasta 4-2-voittoon, joten jenkkimaalivahdin suoritusta voitaneen pitää loistavana. NHL-toimittaja Tom Gulitti tiesi kertoa, että kyseessä oli McKennan ensimmäinen voitto NHL-tasolla sitten vuoden 2013.

Mitä tulee sitten Lehtosen loukkaantumiseen, tiedetään sen olevan ylävartalovamma. Sen vakavuudesta ei ole kuitenkaan mitään tietoa, kuten ei myöskään siitä, milloin suomalainen on mahdollisesti palaamassa kaukaloihin.

Jos et saa twiittiä näkyviin, löydät sen myös täältä.