KooKoo hankki puolustukseensa puolustaja Jyri Niemen

KooKoolta on nähty eksoottinen hankinta.
KooKoolta on nähty eksoottinen hankinta.

Puolustaja Jyri Niemi, 27, vahvistaa Kouvolan KooKoon alakertaa marraskuun maajoukkuetaukoon asti ulottuvalla sopimuksella.

Hankinta tuli ajankohtaiseksi Robin Jacobssonin loukkaantumisen ja Henrik Forsbergin sekä Veeti Vainion vaivojen vuoksi.

– Meillä on pakistossa muutamia poissaoloja ja paluuaikatauluissa on vielä epävarmuutta. Tämän takia päädyimme vahvistamaan puolustusta. Meillä on maajoukkuetaukoon asti hyvää aikaa katsoa tilannetta puolin ja toisin, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen taustoittaa hankintaa seuran tiedotteessa.

Niemi on pelannut neljän viime kauden aikana HPK:n ja Ilveksen paidassa 100 Liiga-ottelua ja tehnyt niissä 31 tehopistettä. Puolustajalla on historiaa myös Kanadan juniorisarja WHL:stä, kaksista alle 20-vuotiaiden MM-kisoista sekä kolmen kauden ajalta Pohjois-Amerikan farmisarjoista AHL:stä sekä ECHL:stä.

Niemi liittyy KooKoon rivistöön maanantaina ja pelaa KooKoo-paidassa numerolla 88.