Lätkätuplaus: Toisen päivän kohteet Liigasta

lätkätuplaus Laitataklaus-latkatuplaus2

Lätkätuplaus ja sen toinen päivä on käsillä. Eilen ei mennyt hommat ihan lapaan, kun toinen pelikuponki meni ns. vituiksi heti kättelyssä. Onneksi avauspäivän toinen pelikuponki saatiin ajettua kuitenkin riemuisassti maaliin KHL:n over 3,5 maalia -kohteiden avulla.

Tämän päivän reseptinä on vahvan jallukolan lisäksi Liiga. Here we go!

Lätkätuplaus päivä 2

Tiistain Liiga-kierros tarjoaa viisi ottelua, joista kaksi poimimme mukaan tuplaukseen.

Ensimmäinen kohde tulee Hämeenlinnassa pelattavasta HPK-Lukko-ottelusta. Kotijoukkue HPK on aloittanut kauden hyvin, kun takana on kolmesta pelistä 6 pistettä. Kauden jokaisessa ottelussa Hämptonin jengi on kerännyt vähintään yhden pisteen – takana on voitot kotiotteluista Kärppiä ja JYPiä vastaan, ainoa tappio tuli Ässien kotiluolassa jatkoajan jälkeen numeroin 1-2.

Lukko puolestaan ei ole aloittanut kauttaan mitenkään hyvin, sillä raumalaiset majailevat Liigan sarjataulukon viimeisenä kahdella pisteellä. Luotetaan tässä Kerhon vahvaan kotitaikaan 1x-kohteen myötä.

Toisessa kohteessa kohtaavat melkoisen viihdyttäviä otteluita pelannut TPS sekä heikohkosti kautensa aloittanut JYP. TPS:n ottelut ovat olleet vähintäänkin värikkäitä, sillä neljään pelattuun otteluun mahtuu yksi täydellinen murskavoitto 8-2 sekä yksi mairea turpaanotto lukemin 1-6.

Nyt kun alkukausi on turkulaisittain räiskitty sinne ja tänne, on aika alkaa puolustamaan jälleen tiiviisti. Viime ottelu Vaasassa jo oli vanhaa Ari-Pekka Selinin ohjastamaa kiekkoa, sillä varsinaisella peliajalla nähtiin vain 2 maalia. JYP puolestaan jyskyttää konemaisesti vähämaalisia otteluita – niin voittopeleissä kuin häviöpeleissä – joten alle 5,5 maalia tähän otteluun on auringonvarma.

Lätkätuplaus Päivä 2

Tuplauskohteet sisään Betsafella!