IL: Ville Leino lopettaa pelaajauransa – loukkaantumiset taustalla

leino

Ville Leino lopettaa pelaajauransa. Hän kertoi päätöksestään tiistaina Iltalehdessä, joka julkaisi miehen haastattelun verkkosivuillaan.

– Yksi isoin tekijä päätöksen taustalla on jatkuvat loukkaantumiset. Niitä on viime vuosien aikana ollut aika paljon. En ole pystynyt harjoittelemaan ja pelaamaan sillä tavalla kuin olisin halunnut. Olen joutunut menemään lyhyissä pätkissä. Ja ikääkin alkaa olla jo sen verran, että nyt on hyvä aika lopettaa. Tämä päätös on monen tekijän summa, Leino sanoo Iltalehdelle.

Päätös lopettamisesta ei ollut kiekkovirtuoosille helppo.

– Olen vuosikausia pelannut jääkiekkoa ammatikseni. Jääkiekko on ollut niin iso osa elämää. Tekeminen on ollut intensiivistä, siihen liittyy harjoittelua, pelaamista, matkustelua ja muuttoja maasta toiseen. Onhan kaiken tämän päättäminen vaikeaa, Leino myöntää Iltalehden haastattelussa.

Parhaalla NHL-kaudellaan hyökkääjä viimeisteli 81 runkosarjaottelussa komeat 53 tehopistettä Philadelphia Flyersin paidassa.

SM-liigan mestaruuden mies voitti HPK:n paidassa kaudella 2005-2006.

Miehen haastattelun Iltalehdessä voit lukea kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.