Liiga Playoffs 2019 otteluohjelma & aikataulu – katso miten pelataan

Liiga on tarkentanut tulkintojaan törkytaklauksia kohtaan.
Liiga on tarkentanut tulkintojaan törkytaklauksia kohtaan.

Liiga Playoffs 2019 startataan tänään lauantaina. Tsekkaa Liigan pudotuspelien otteluohjelma ja aikataulut kätevästi sivuiltamme.

Liiga Playoffs 2019 on vihdoin täällä. Taistelu alkaa tänään kahdella paikkakunnalla, kun Lukko ja JYP kohtaavat Raumalla sekä Ilves ja SaiPa Tampereella. Paras kolmesta -systeemillä pelattavien säälipleijarien voittajat jatkavat kautta runkosarjan ykköstä ja kakkosta, Kärppiä sekä Tapparaa vastaan.

Kuuden sakkiin tänä vuonna tiensä selvittivät yllämainitun kaksikon lisäksi Pelicans, TPS, HPK sekä HIFK. Taisto kävi kuumana aivan viimeiselle kierrokselle saakka, mutta lopulta esimerkiksi Lukko jäi viivan alapuolelle vain kahden pisteen turvin. Vieläkin rajumpi kohtalo oli kovan nousun tehneellä Sportilla, joka jäi pudotuspeleistä rannalle vain yhdellä pisteellä.

Kärppien ja Tapparan vastustajat ovat siis yhä hämärän peitossa, mutta muiden tilanne on eri. Runkosarjan kolmonen saa vastaansa ailahtelevasti tällä kaudella esiintyneen HIFK:n ja neljänneksi jäänyt TPS HPK:n. Myös jälkimmäisessä ottelusarjassa on rutkasti mielenkiintoa, sillä TPS:n otteet ovat olleet viime aikoina sanalla sanoen surkeita. On kuitenkin syytä muistaa, että pudotuspeleissä lähtökohdat ovat täysin erilaiset kuin runkosarjan puolella.

[box type=’info’]

Älä missaa näitä!

[/box]

Säälipleijarit ovat ratkaistu viimeistään 19.3 ja todelliset pudotuspelit starttaavat paria päivää myöhemmin, 21.3. Kärppien ja Tapparan taival alkaa taasen päivää myöhemmin. Ensimmäisen kierroksen otteluohjelman voit tsekata kokonaisuudessaan alta.

Kuten jo aiemmin mainittu, pelataan ensimmäinen kierros paras kolmesta -systeemillä. Tämän jälkeen edessä on maksimissaan seitsemän kamppailun mittaisia ottelusarjoja, joten jatkoon etenee neljällä voitolla. Neljännesvälierien voittajat etenevät välieriin, kun taas häviäjien kohtalona on joutaa kesälomille.

OSALLISTU MAHTAVAAN KAMPANJAAN, JONKA MYÖTÄ VOIT VOITTAA MATKAN LÄTKÄN MM-KISOJEN VÄLIERIIN, PRONSSIMATSIIN SEKÄ FINAALIIN! MUKAAN TÄSTÄ!!!

Liiga Playoffs 2019 otteluohjelma & aikataulut:

1. kierros:

Lukko-JYP:

16.3. Lukko-JYP klo 17:00
17.3. JYP-Lukko klo 17:00
19.3. Lukko-JYP klo 18:30

Ilves-SaiPa:

16.3. Ilves-SaiPa klo 17:00
17.3. SaiPa-Ilves klo 17:00
19.3. Ilves-SaiPa klo 18:30

Neljännesvälierät:

Pelicans-HIFK:

21.3. Pelicans-HIFK klo 18:30
23.3. HIFK-Pelicans klo 17:00
25.3. Pelicans-HIFK klo 18:30
27.3. HIFK-Pelicans klo 18:30
29.3. Pelicans-HIFK klo 18:30
30.3. HIFK-Pelicans klo 17:00
1.4. Pelicans-HIFK klo 18:30

TPS-HPK:

21.3. TPS-HPK klo 18:30
23.3. HPK-TPS klo 17:00
25.3. TPS-HPK klo 18:30
27.3. HPK-TPS klo 18:30
29.3. TPS-HPK klo 18:30
30.3. HPK-TPS klo 17:00
1.4. TPS-HPK klo 18:30

Kärpät – 1. kierroksen voittaja 2:

22.3. Kärpät-? klo 18:30
23.3. ?-Kärpät klo 17:00
25.3. Kärpät-? klo 18:30
27.3. ?-Kärpät klo 18:30
29.3. Kärpät-? klo 18:30
30.3. ?-Kärpät klo 17:00
1.4. Kärpät-? klo 18:30

Tappara – 1. kierroksen voittaja 1:

22.3. Tappara-? klo 18:30
23.3. ?-Tappara klo 17:00
25.3. Tappara-? klo 18:30
27.3. ?-Tappara klo 18:30
29.3. Tappara-? klo 18:30
30.3. ?-Tappara klo 17:00
1.4. Tappara-? klo 18:30