Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas lähtee IFK:sta – siirtyy ulkomaille

Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas
Markus Kankaanperä otti yhteen Taavi Vartaisen kanssa vuonan 2018.

Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas Markus Kankaanperä ja Helsingin IFK ovat purkaneet loppukautta koskevan sopimuksensa. Kankaanperä siirtyy ulkomaille.

Markus Kankaanperä on 39-vuotias konkaripuolustaja, joka on pelannut urallaan huimat 1024 Liigan runkosarjaottelua. Lisäksi myös 166 pudotuspeliottelua pelannut Kankaanperä on Liigan historian kolmas pelaaja, joka ylitti maagisen tuhannen ottelun rajan. Aiemmin samaan ovat pystyneet 1001 ottelua pelannut Erik Hämäläinen sekä 1230 ottelussa esiintynyt Jan Latvala.

Urallaan kaksi Suomen mestaruutta, viisi hopeaa ja kaksi pronssia voittanut ”Kanki” on liigan kaikkien aikojen jäähypörssin suvereeni hallitsija. Peräti 2079 minuuttia liigaurallaan kerännyt Kankaanperä johtaa toisena olevaa Ässät-legenda Pasi Peltosta 677 minuutilla. Aktiivipelaajista toiseksi eniten boksissa on istunut Ässien Jyri Marttinen, jolla on tilillään 1179 rangaistusminuuttia.

Tehokkaimmalla liigakaudellaan pisteet 4+16=20 kerännyt Kankaanperä edusti IFK:ta vuosina 2008-2012 sekä uudemman kerran vuosina 2018-2020. Liigassa JYP-kasvatti ehti pelata myös HPK:n, JYP:in, Jokereiden, Tapparan ja Sportin riveissä. Kaudella 2007-2008 Skellefteåssa syntynyt puolustaja pelasi SHL-joukkue Brynäs IF:ssä.

IFK kertoi tiedotteessaan, että Kankaanperän tuleva seura tiedottaa pian sopimuksesta. Iltalehden toimittaja Sasha Huttunen kertoi maanantai-iltanta Twitterissä, että Kankaanperän uusi osoite on Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Löwen Frankfurt. Frankfurtin päävalmentajana toimii ensi kaudella HPK:ta luotsaava Matti Tiilikainen, jonka lisäksi joukkueessa pelaa suomalaishyökkääjä Roope Ranta.

Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas Markus Kankaanperä jatkaa uraansa ulkomailla

Jos upotettu twiitti ei näy, voit katsoa sen myös TÄSTÄ.

– – – – – – – 

Markus Kankaanperä tuli Liigassa tunnetuksi fyysisestä puolestaan

– – – – – – – 

Lue myös: Pittsburgh treidasi floppihyökkääjänsä Minnesotaan

Katso myös: Video: Matthew Tkachukilta yön kierroksella häikäisevä häkki