Kausiennakko: TPS paikannut kovat lähtijät nimimiehillä

Kausiennakko: TPS.
Kausiennakko: TPS.

Laitataklauksen kausiennakko 2018-19 on täällä. Tällä kertaa vuorossa on viime kauden runkosarjan kakkonen, Turun Palloseura TPS.

Liiga-ennakko: TPS

Kausiennakko – pikakatsaus viime kauteen

TPS:n viime kautta voidaan pitää moniltakin osin onnistuneena, etenkin runkosarjan osalta. Joukkue keräsi runkosarjassa toiseksi eniten pisteitä, yhteensä 112 kappaletta. Kärpistä se jäi kuitenkin 11 pisteen verran, mikä kertoo enemmänkin Kärppien viime kauden musertavasta ylivoimasta.

Pudotuspeleissä TPS kaatoi puolivälierävaiheessa SaiPan otteluvoitoin 4-2 ja se kohtasi välierissä Tapparan. Tässä vaiheessa turkulaisten bensa loppui tyystin, sillä Tappara vei ottelusarjan nimiinsä voitoin 4-0. On kuitenkin huomautettava, että kaksi näistä kamppailuista päättyi vain yhden maalin tappioon.

Pronssipelissä TPS sai vastaansa HIFK:n, joka oli kokenut välierissä katkeran Game 7 -tappion Kärppiä vastaan. HIFK vei kamppailun lopulta nimiinsä lukemin 3-2, joten TPS:ltä jäi saamatta sen seurahistorian 26. SM-mitali. Lisäksi pronssi olisi TPS:llä ensimmäinen sitten vuoden 1981.

Kausiennakko – TPS menetti kesällä paljon

TPS menetti kesällä valtavan määrän kokemusta, sillä Eric Perrin suuntasi takaisin JYP:iin, kun taasen Tomi Kallio ripusti hokkarit naulaan. Molemmat miehet olivat turkulaisseuran kenties tärkeimmät pelaajat, joten on mielenkiintoista nähdä, miten TPS tulee toipumaan miesten lähdöistä.

TPS menetti kesän aikana myös maalivahti Oskari Setäsen, Jasper Lindstenin, Petrus Palmun sekä Patrik Virran. On siis selvää, että kyseiset lähtijät on äärimmäisen hankala paikata.

TPS teki kuitenkin kesällä parhaansa, sillä se haali riveihinsä nimimiehiä. Turkuun saapui jo kesken viime kauden Oula Palve, joka esiintyi edukseen HPK:n paidassa. Lisäksi turkulaisseura on hankkinut viime kauden jäljiltä Santeri Lukan, Simon Suorannan, Henrik Haukelandin, Lauri Korpikosken, Patrick Bjorkstandin, Joe Piskulan sekä Topi Jaakolan.

Vaikka TPS on tehnyt viime vuosien aikana valtavat tappiot ja seuran sisällä on aloitettu YT-neuvottelut, on seura laittanut kesällä haisemaan oikein urakalla.

Kausiennakko – runkosarja rutiinilla, näytöt keväällä

TPS:llä ei tule olemaan ongelmia runkosarjan aikana, jos uudet hankinnat pelaavat edes lähellä todellisia tasojaan. Korpikosken uupuminen alkukaudesta tulee olemaan joukkueelle kova takaisku, mutta kokoonpanon laajuus pelastaa paljon. Korpikoskella epäillään sydänlihastautia, minkä vuoksi hän tulee olemaan seuran mukaan sivussa viikkojen ajan.

TPS:n suurin arvoitus löytyy tolppien välistä, sillä Setänen siirtyi kesällä Lukon riveihin. Kysymys kuuluukin, kumpi nykyisistä maalivahdeista, Rasmus Tirronen vai Henrik Haukeland, tulee toimimaan TPS:n ykkösvahtina tulevalla kaudella. Tirronen on pelannut aloittavana maalivahtina urallaan vain kerran, ja tämäkin tapahtui Mestiksessä.

Haukelandilla on taasen allaan kovat näytöt Allsvenskanista, mutta miten käy Suomen pääsarjatasolla. Molemmilla miehillä on potentiaalia olla loistavia Liiga-vahteja, mutta vain näytöt puhuvat puolestaan.

Puolustus on kokenut kesällä sen sijaan kaksikin kovaa vahvistusta, kun Topi Jaakola ja Santeri Lukka päättivät suunnata Turkuun. Hyökkäyksen suurin kysymysmerkki on Perrinin ja Kallion lähdöt, mutta materiaalin laajuus pelastaa valtavasti. Päävalmentaja Kalle Kaskinen onkin siis positiivisen ongelman äärellä, sillä hyökkäyksestä löytyy useampikin nimimies.

TPS tulee klaaraamaan runkosarjan tyylillä, mutta todelliset näytöt joukkue tulee kuitenkin antamaan vasta keväällä. Pudotuspelit ovat kuitenkin paikka, missä tärkeät asiat lopulta ratkotaan.

Laitataklauksen veikkaus: TPS sijoittuu tulevalla Liiga-kaudella sijalle 4.

Seuraa häntä: Kaapo Kakko

Kaapo Kakosta odotetaan suomalaisen jääkiekon uusinta supertähteä, ja moni onkin povannut, että hän tulee tällä kaudella seuraamaan Patrik Laineen jalanjälkiä. Miten 17-vuotiaan laiturin pää tulee kestämään epäreilun kokoisiksi kasvaneita paineita, sillä fakta on samalla se, että Kakko on antanut tähän mennessä näyttöjä ainoastaan A-junioreissa.

Siinä samalla Kakolta odotetaan paljon, sillä nuorukainen on rankattu Hockeyprospect.com:n toimesta kesän neljänneksi parhaaksi lupaukseksi. Future Considerations on laittanut vieläkin paremmaksi, sillä heidän listauksessaan Kakko löytyy sijalta kolme.

TPS:n Valitse mut!

Jos et saa twiittiä näkyviin, löydät sen myös täältä.

Kova pelaamaan Liigapörssiä? Tsekkaa ”Liigapörssi pilalle” -työkalu TÄÄLTÄ.

Suosittelemme myös:

Liiga-ennakko: Jukureilla edessä tuskaisen pitkä kausi

Liiga-ennakko: Sport tulee kiemurtelemaan häntäpäässä

Liiga-ennakko: Osaamista ja taitoa on – osaako KooKoo hyödyntää materiaaliaan?

Liiga-ennakko: Porissa muutoksia – kuka nousee Ässistä ratkaisijaksi?

Liiga-ennakko: HPK halajaa takaisin pudotuspeleihin nuorella joukkueella

Liiga-ennakko: SaiPalla kaikki rahkeet Liigan mustaksi hevoseksi

Liiga-ennakko: Nälkäinen Ilves voi yllättää monet

Liiga-ennakko: Pelicans kokee luomisen tuskaa – Niemisen urakka vasta alussa

Liiga-ennakko: Lukko tekee tulosta kiekkokontrollilla

Liiga-ennakko: KalPa janoaa menestystä – Kapasen suunta on oikea