VIDEO: Los Angelesissa ”tyrmäävä” alku peliin – 3 pystypainia 4 sekuntiin

VIDEO: Los Angelesissa

Los Angeles Kins isännöi Anaheim Ducksia yön NHL-kierroksella ja otteluun lähdettiin taistelumeiningillä, kun parin minuutin jälkeen alkoivat nyrkit heilua.

Illan ensimmäinen mylly lähti käyntiin vain kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun Kingsin Kurtis MacDermid pisti painiksi Ducksin kovanaaman Jared Bollin kanssa.

Kaksinkamppailun tauottua päästiin ottelua taas jatkamaan, mutta seuraavana ohjelmistossa olikin jälleen yhteenotto; tällä kertaa suoraan aloituksesta poikapainin aloittivat anaheimilaisten Kevin Bieksa ja kotijoukkueen Andy Andreoff, jotka hakkasivatkin toisiaan hetken aikaa tunteella.

Eikä aikaakaan, kun käsittämättömästi jo taiston kolmas myllytys lähti käyntiin neljän sekunnin sisään. Nyt tappelupukareina kiekonpudotuksen jälkeen toimivat losangelesilaisten puolustaja Kyle Clifford sekä Ankkojen hyökkääjä Nick Ritchie.

Enempää hanskojen tiputuksia ei enää nähty ja peliä päästiin jatkamaan taas normaalisti.

Itse kamppailu päättyi Anaheimin vierasvoittoon kahden nyytin erolla 2-4-numeroin. Kingsin suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen ei ollut kokoonpanossa matsissa.

Vanhan ajan kiekon muistelot hanskaamisten muodossa videolla:

Jos video ei näkynyt, voit katsoa sen myös TÄSTÄ.

Lisää NHL-aiheisia uutisia löydät sivustomme NHL -osiosta.