Klassikkovideo: Marko Tuomainen lyö Suomen finaaliin – Antero Mertaranta sekoaa täysin

Klassikkovideossa palataan vuoden 1999 MM-kisojen välieräotteluun Suomen ja Ruotsin välillä. Leijonien sankariksi nousi Marko Tuomainen.

Jääkiekon MM-kisat pelattiin vuonna 1999 Norjassa. Vaikka Suomi koko katkeran finaalitappion, pelasivat Leijonat silti upean turnauksen. Etenkin välierät Ruotsia vastaan olivat ikimuistoiset.

Tuolloin välierät pelattiin kaksiosaisina. Suomi voitti ensimmäisen välierän 3-1, mutta toisessa ottelussa Ruotsi oli varsinaisella peliajalla parempi. Lopulta finaalipaikka ratkottiin toisen osaottelun jälkeisellä jatkoajalla, sillä voittojen mennessä tasan ei maalierolla ollut merkitystä.

Jatkoajalla Suomen ykkösnyrkki Teemu Selänne, Saku Koivu ja Marko Tuomainen hyökkääjinä sekä Kimmo Timonen ja Jere Karalahti puolustajina asettuivat hyökkäyspään aloitukseen.

Koivu ja Selänne pyörittivät aikansa peliä Ruotsin maalin takana. Selänne sai ruuvattua itsensä maalin eteen ja laukoi rystylaukauksen päin Tre Kronorin maalia vartioinutta Tommy Saloa. Kiekko jäi elämään maalin eteen, josta se pomppi ketjun haalariosastosta vastaavalle Tuomaiselle, joka suti lopulta Suomen finaaliin. Ottelua selostanut Antero Mertaranta antoi palaa täydellä tunteella selostamossa ratkaisumaalin synnyttyä.

Finaaleissa Suomi kohtasi Tshekin. Myös finaalit pelattiin kaksiosaisesti. Ensimmäisessä ottelussa Tshekki oli parempi lukemin 1-3, kun taas jälkimmäisen Leijonat vei nimiinsä 1-4. Välierien tapaan voittaja ratkottiin jatkoajalla, jossa Tshekin Jan Hlavac nousi lopulta sankariksi tekemällä voittomaalin.

Marko Tuomainen sivaltaa Suomen finaaleihin taistelumaalilla

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!


KATSO MYÖS: Suomi ja Ruotsi kohtaavat Pekingin olympialaisissa