Mestiksen kausiennakko 2018-19 sijat 1-3

Mestiksen kausiennakko
Mestiksen kausiennakko

Laitataklauksen kokoama Mestiksen kausiennakko 2018-19 on täällä! Joukkueet käydään läpi ensimmäisestä viimeiseen yksi kerrallaan.

Sija 1. SaPKo (Savonlinna)

Toissa kauden mestari oli viime kaudellakin runkosarjassa toinen, ja kauden päätteeksi pässipaidat palkittiin pronssimitalein. SaPKosta on tullut Mestiksen menestyjäjoukkue, jolta odotetaan aina onnistumista. Niin tälläkin kaudella.

SaPKo on ehkä Mestiksen organisoiduin ja parhaiten valmennettu joukkue. Savonlinnassa tehdään asioita hyvin ja Talvisalossa saadaan nauttia kotijoukkueen hyvistä peliesityksistä. Pasi Räsäsen valmentamaan joukkueeseen saapui tukullinen vahvistuksia, kun Joonas Toivanen ja Juuso Forsström palasivat Espoosta Savonlinnaan. Myös oma kasvatti Tatu Vihavainen pukee SaPKon värit ylleen ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän lähti SaPKosta ovia paukutellen A-junnuikäisenä.

Ville Tiitinen on loistava haku KeuPasta puolustukseen, ja kiekollinen rightin pakki tulee olemaan tärkeä osa SaPKon puolustusosastoa. Myös Espoo Unitedista saapunut Nico Viksten on laadukas maalivahti, eikä Savonlinnassa kaaduta tälläkään kaudella maalivahteihin.

Savonlinnalaisten runko pysyi hyvin kasassa, vaikka Niklas Salo, Joona Monto ja Rasmus Hämäläinen häipyivätkin joukkueesta. Laadukkaat hankinnat paikkaavat pistenikkareiden luomaa tyhjiötä, ja Räsänen osaa roolittaa joukkueensa takuuvarmasti.

Avainpelaaja: Matias Lainio

Sija 2. TUTO Hockey (Turku)

Viime kauden finalisti, mutta kultainen renikka jäi taas haaveeksi. Taas. Tutoa pidetään Mestiksen vahvimpana organisaationa, ja taustat ovat todellakin kunnossa. Hyvät hankinnat ja muutenkin laadukkaat vedot toimistolla eivät ole toistaiseksi korreloineet kaukalotapahtumiin niin, että Turussa olisi juhlittu mestaruutta. Edellisestä kannusta on aikaa jo 10 vuoden verran.

Anssi Virkki, Kalle Valtola, Niclas Lucenius, Aki Juusela, Matias Haaranen, Tomi Wilenius, Aki Keinänen ja kumppanit lähtivät pois Tutosta. On sanomattakin selvää, että paikkauksia oli tehtävä. Tilalle saapuivat Jere Rouhiainen, Matt Nickerson (kyllä, sama mies), Eetu Elo, Lassi Kokkala, Atte Mäkinen ja Miro Mäkinen. Kokoonpano ei kalpene tälläkään sesongilla.

Miika Elomolle on annettu avaimet käteen penkin taakse, nyt pitää enää vaan voittaa ja kairata pisteitä. Kuulostaa helpolta, mutta miten joukkueesta revitään kaikki tehot irti? Lähtijälistalla on tehokkaita pelaajia, joiden tekemät maalit pitivät Tutoa voittokannassa. Saappaat pitää saada täytettyä, jos Tuto haluaa olla sarjataulukon kärki päässä.

Jos palaset loksahtavat kohdalleen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että Tuto taistelee piikkipaikasta. Turussa on mahdollisuus hankkia joukkue täyteen nimimiehiä, ja Liiga-tasoisia pelureita. Onko Tuto löytänyt nippuunsa oikeat miehet? Se selviää kun kausi alkaa ja Tuton todellinen pelivire on selvillä.

Avainpelaaja: Lassi Kokkala

Sija 3. Ketterä (Imatra)

Sarjanousu tuli viime kaudeksi, ja vieläpä takaportin kautta. Päävalmentajaksi pestattiin Maso Lehtonen Vierumäki Unitedin juniorijoukkueesta, ja mies ei paljon arkaillut astuessaan Mestis-ympyröihin. Ketterä oli ajoittain ilmiömäinen ja Lehtonen valittiin vuoden valmentajaksi.

Ketterästä lähti Santeri Vuoti, Joona Jääskeläinen ja Tomi Iso-Mustajärvi, mutta Jesse Juntheikki sentään jäi. Imatralla oltiin kuitenkin hereillä siirtomarkkinoilla, kun Valtteri Lipiäinen, Ville Vainikainen, Rasmus Hämäläinen ja muita täsmähankintoja tuotiin Imatralle. Ketterällä on koossa jälleen iskukykyinen joukkue.

Lehtosen joukkueet eivät peruuttele, vaan pikemminkin päinvastoin. Ketterä pelasi viime kaudella tyylikästä jääkiekkoa ja sama trendi jatkunee tälläkin sesongilla. Erikoistilanneosaaminen on laadukasta, ja Juntheikin lätyt kopsuvat lavoille kovalla prosentilla. Rasmus Hämäläinen on kykenevä maalintekijä, joten Ketterällä ei ole hätää maalinteon kanssa.

Maalilla pelaa luultavasti Karolus Kaarlehto, ja hänen edessään luutivat esimerkiksi Marlo Koponen ja Risto Mattila. Myös Aku Kestilän tulo hyökkäysryhmittymään on positiivinen lisä Ketterän pirteään joukkueeseen. Ketterä on sarjan viihdyttävimpiä joukkueita, mutta se on myös pelottavan tehokas. Mitalisija ei ole aivan tuulesta temmattu povaus imatralaisten osalta.

Avainpelaaja: Jesse Juntheikki

Suosittelemme myös: 

Mestiksen kausiennakko 2018-19 sijat 4-6