NHL-kauden aikataulut selvillä – NHL-pelaajat ehtivät mukaan MM-kisoihin

NHL ja sen pelaajayhdistys ovat päässeet sopuun tulevan kauden aikatauluista. Näillä näkymin NHL-pelaajat ehtisivät mukaan MM-kisoihin.

NHL:n runkosarja alkaa tammikuun 13. päivä. 56 ottelun runkosarja päättyy 116 päivää myöhemmin, eli toukokuun 8. päivä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäisenä pudotuspeleistä tippuvat NHL-pelaajat ehtisivät mukaan kevään MM-kisoihin, sillä kisojen on määrä alkaa toukokuun 21. toukokuuta.

Tuohon päivämäärään mennessä ne pelaajat, jotka eivät ole päässeet pudotuspeleihin sekä ne, jotka tippuvat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, ehtisivät mukaan MM-kisoihin.

Kauden yllä leijuu toki edelleen suuria kysymysmerkkejä. Pohjois-Amerikan surkean koronatilanteen vuoksi NHL-kauden läpiviemisessä riittää epävarmuuksia.

Lisäksi on vielä epäselvää, missä MM-kisat tullaan lopulta pitämään. Alkujaan kisat oli tarkoitus järjestää sekä Latviassa että Valko-Venäjällä, mutta jälkimmäisenä mainitun kaoottisen ihmisoikeustilanteen vuoksi kisojen lopullinen paikka saattaa siirtyä.

Tärkeimmät päivämäärät tarunhohtoisen kaudesta – NHL-pelaajat ehtisivät mukaan MM-kisoihin

Mikäli tviitti ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!


KATSO MYÖS: HäSa: Suomalaispuolustaja vaihtamassa Sveitsin maajoukkueeseen