Vetosampon Lätkävihje: Predatorsia lapulle lauantain prime time -peleistä!

Lauantai-iltana NHL:ssä pelataan mukavat neljä prime time -ottelua. Pelivihjeessä siirrytään Enterprise Centeriin, jossa hallitseva Stanley Cup -mestari St. Louis Blues isännöi Nashville Predatorsia.

Kuluneella kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Ensimmäinen matsi pelattiin marraskuussa, jolloin Nashville vei pidemmän korren 2-4 lukemin. Seuraava ottelu pelattiin muutaman päivän päästä, ja tuolloinkin ”Preds” oli parempi (rankkareilla 3-2).

Kummankin joukkueen tekeminen on ailahtelevaa – etenkin materiaaleihin nähden. St. Louis hallitsee edelleen läntisen konferenssin ykkössijaa, mutta viimeisestä kymmenestä pelistä on lohjennut vain kaksi voittoa. Nashville puolestaan löytyy kymmenenneltä sijalta, mikä on joukkueen todelliseen tasoon nähden heikko suoritus. Toisin sanoen Predatorsin täytyy alkaa voittamaan pelejä, mikäli se mielii jatkaa kautta vielä runkosarjan jälkeen.

Lähtökohtaisesti kyseessä on erittäin tasainen ottelupari. Tosin kummankin jengin tekeminen on tällä hetkellä enemmän tai vähemmän arveluttavaa, joten voittajan veikkaaminen ei ole erityisen mielekästä. Predators on kuitenkin omaan silmään hiukan aliarvioitu kertoimien valossa. Motivaation pitäisi tässä kohtaa olla katossa, ja joukkueella on takana komea 5-0 voitto New York Islandersista.

Nashvillen lopullisesta voitosta (sisältäen JA + RL) saa kertoimen 2,30. Kyseinen kerroin on allekirjoittaneen silmään ehdottomasti pelattava, etenkin tällaisessa kamppailussa jossa voittajan veikkaaminen ei merkittävästi eroa kolikonheitosta.

Nashville Predators Money Line (2,30)

Tsekkaa myös: VIDEO: Sveitsin pääsarjassa nähtiin ällistyttävä rankkarimaali