Pudotuspelit alkoivat Liigassa – Ässät sekä HIFK jatkoaikavoittoihin

Liigan kotisivut ovat toimineet avauskierroksilla äärimmäisen heikosti.
Liigan kotisivut ovat toimineet avauskierroksilla äärimmäisen heikosti.

Liigassa pelattiin keskiviikkona ensimmäiset pudotuspeliottelut, kun tulessa olivat Ilves, Ässät, HIFK sekä Kärpät. Molemmissa otteluissa venyttiin jatkoajalle saakka.

Oulussa Kärpät isännöi HIFK:ta. Ensimmäisessä erässä nähtiin peräti neljä maalia, kun ensiksi HIFK siirtyi 1-0-johtoon Joonas Raskin maalilla heti ensimmäisessä vaihdossa. Tämän jälkeen Kärpiltä onnistuivat Sami Anttila sekä Miska Humaloja ja lopulta Robert Leino laukoi 2-2-taukolukemat ennen erätaukoa.

Varsinaisella peliajalla nähtiin vielä kaksi maalia, kun Brock Trotter laukoi isännät 3-2-johtoon toisessa erässä, mutta päätöserässä Jarkko Malinen toi HIFK:n tasoihin 3-3:een. Jatkoaikaa ei ehditty pelata kuin vajaat neljä minuuttia, kun HIFK-puolustaja Teemu Erosen laukaus yllätti Kärppien maalivahti Jussi Rynnäksen helpohkosti.

Porissa nähtiin niin ikään ratkaisu vasta jatkoajalla, kun 2-2-tilanteessa jatkoajalle venynyt peli sai ratkaisunsa ajassa 68:25. Porilaisyleisön onneksi isäntien Matti Kuparinen sinetöi jatkoaikamaalin puolustaja Jere Seppälän syötöstä ja takasi näin voiton Ässille.

Ottelusarjat jatkuvat heti huomenna, kun HIFK:lla ja Ässillä on paikat ratkaista sarjat.