Ruotsi putosi MM-kisojen pudotuspeleistä!

Ruotsia ei nähdä jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä. Ruotsin tipahtaminen pudotuspeleistä varmistui maanantai-illan Venäjä-tappiolla.


Coolbetin kovin jääkiekkoveikkaaja: jaossa 3500 €!


Maanantaina varmistui todellinen MM-kisojen jymypaukku. Ruotsi hävisi viimeisen alkusarjapelinsä Venäjälle rangaistuslaukausten jälkeen. Ruotsi olisi tarvinnut vähintään kahden pisteen voiton pitääkseen elossa haaveet jatkopaikasta.

Ruotsi oli voitossa kiinni aina kolmanteen erään asti. Se johti ottelua 52. peliminuutille 0–1, mutta 53. minuutille siirryttäessä lukemat olivatkin Venäjälle 2–1 kahden salamamaalin ansiosta. Ruotsin Victor Olofsson piti toiveita elossa tasoittamalla hetkeä myöhemmin lukemiksi 2–2.

Varsinaisella peliajalla ei enempää maaleja nähty ja ratkaisua haettiin jatkoajalta, joka sekin sujui maalittomissa merkeissä. Niinpä voittaja selvitettiin rangaistuslaukauskisassa.

Voittajaa saatiin jännittää aina viimeiseen pariin asti, johon edettiin tasalukemissa. Ruotsin pelaaja epäonnistui yrityksessään, jonka jälkeen Vladimir Tarasenkolla oli paikka ratkoa ottelu. NHL:n supertähti ei yrityksessään epäonnistunut, vaan varmisti Ruotsin historiallisen pudotuspeleistä tipahtamisen.

Ruotsi ei ole koskaan aiemmin modernin ajan MM-kisoissa jäänyt ulos puolivälierien ulkopuolelle.

Ruotsi ulos pudotuspeleistä! Ratkaisevan ottelun parhaat palat

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!


KATSO MYÖS: Pelicansille kova maalivahtikiinnitys – Emil Larmi palaa kasvattajaseuraansa