Suomi kaatoi Latvian ja säilytti paikkansa A-sarjassa

U20 MM-kisat starttaavat jälleen Tapaninpäivänä.
U20 MM-kisat starttaavat jälleen Tapaninpäivänä.

Suomi kaatoi Latvian nuorten jääkiekon MM-kisoissa karsintasarjan toisessa osaottelussa. Näin ollen Nuoret Leijonat säilyttivät myös kisapaikkansa.

Suomi sai otteluun loistavan alun, kun Eeli Tolvanen vei Leijonat johtoon jo ottelun toisella minuutilla. Latvia tasoitti kuitenkin vielä avauserän aikana ja maalittoman toisen erän jälkeen päätöserään lähdettiin 1-1-tasatilanteessa.

Kolmannessa erässä Nuoret Leijonat nosti tasoaan ja ensiksi Vili Saarijärvi vei Suomen 2-1-johtoon. Tämän jälkeen Juuso Välimäki osui vielä kahdesti sinetöiden Suomelle 4-1-voiton Latviasta.

Suomen turnauksen parhaina pelaajina palkittiin Veini Vehviläinen, Vili Saarijärvi sekä Aapeli Räsänen.