Liigassa harjoiteltiin monella paikkakunnalla – Tampereella tapeltiin kahdesti

Lätkä-kisa Liigan avauskierrokselle.
Lätkä-kisa Liigan avauskierrokselle.

Jääkiekon Liigassa pelattiin perjantaina harjoitusotteluita usealla paikkakunnalla. Tampereella hanskat tippuivat peräti kahdesti.

JYP kohtasi KooKoon ja otti voiton kouvolalaisista lukemin 4-2. JYPin Janne Kolehmainen, Robert Rooba ja Juha-Pekka Hytönen viettivät kahden tehopisteen iltaa. Myös KooKoon Jake Newton iski kaksi tehopistettä.

Ässät haastoi arkkivihollisensa Lukon, mutta joutui tyytymään niukkaan 1-2-tappioon. Lukon voittomaalin toisessa erässä iski Ville Vahalahti.

Lahden Pelicans kohtasi Mestistä pelaavan Heinolan Peliitat paikallisottelussa. Heinolalaiset eivät pysyneet liigavauhdissa eivätkä saaneet ohitettua Pelicans-vahti Joona Voutilaista kertaakaan ottelun aikana. Pelicans teki kaikkiaan neljä osumaa, joista vastasivat Aleksi Mustonen, Miska Siikonen, Vadim Pereskokov sekä Iikka Kangasniemi.

SaiPa ja KalPa väänsivät keskenään tiukan ottelun, jonka lopulta vei SaiPa lukemin 4-3. KalPan kolmannen erän kiri jäi maalin päähän. KalPalle kaksi maalia iski Kai Kantola.

Tampereella Ilveksen ja HPK:n ottelussa otettiin miehestä mittaa myös ilman hanskoja. HPK:n puolustaja Petteri Nikkilä tappeli itsensä suihkuun ensimmäisen erän puolivälissä tiputtaen Ilveksen Niko Ahoniemen. Ahoniemi ei rytäkässä ehtinyt tiputtaa edes hanskojaan, mutta kärsi 2+2+10 minuutin rangaistuksen. Toinen nujakka nähtiin toisessa erässä, kun Ilveksen Jarkko Parikka taklasi kovaa HPK:n Harri Kainulaista. HPK:n Miro Karjalainen suivaantui tilanteesta ja läksytti Parikkaa ilman hanskoja. Tilanteen lopputuloksena Karjalainen lähti suihkuun ja Parikka istumaan 10 minuutin käytösrangaistusta. Itse ottelun Ilves vei nimiinsä niukasti 3-2.

Liigan otteluiden tilastot näet TÄSTÄ LINKISTÄ. (Liiga.fi)