Porin Ässät julkaisi kovan uutispommin – Tommi Taimi palaa seuran palvelukseen!

Tommi Taimi on tehnyt sopimuksen Porin Ässien kanssa. Seura tiedotti asiasta juuri äsken. Taimi pelasi edellisen kerran Ässien riveissä kaudella 2013-14.

27-vuotias puolustaja Tommi Taimi palaa kotiin. Porin Ässät nimittäin tiedotti tehneensä paluumuuttajan kanssa kevääseen 2020 ulottuvan sopimuksen.

Edellisen kerran Taimi edusti porilaisseuraa kaudella 2013-14, jolloin hän pelasi joukkueen riveissä 53 runkosarjaottelua tehoin 7+17. Ennen kyseistä sesonkia Taimi juhli Ässien riveissä Suomen mestaruutta.

Ässien jälkeen Taimi suuntasi KHL-seura Amur Khabarovskin riveihin, missä hän viihtyi kauden ajan. Maailman toiseksi parhaassa kiekkoliigassa porilainen pelasi lopulta 35 runkosarjakamppailua, joissa hän teki viisi maalia ja yhteensä 13 tehopistettä.

Venäjän vuoden jälkeen suuntana oli Helsingin IFK, missä hän pelasi lopulta noin puolitoista kautta. Kaudella 2016-17 Taimi päätti kuitenkin palata takaisin KHL:ään, Kunlun Red Starin riveihin, vain 17 Liiga-ottelun jälkeen.

Tällä kaudella Taimi on pelannut KHL-joukkue Slovan Bratislavan riveissä 13 ottelua, joissa hän on onnistunut keräämään tililleen vain yhden syöttöpisteen.

Ässät tiedotti puolustajan sopimuksesta verkkosivuillaan. Ässät myös kertoo, että Taimi liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen välittömästi. Pelit hän aloittaa siinä vaiheessa, kun hän saa kansainvälisen peliluvan.

Lisää Liigasta voit lukea TÄÄLTÄ.

Miehen uratilastoihin voit taasen tutustua TÄSTÄ.