VIDEO: Tshekki järjesti jymy-yllätyksen – Wojtek Wolski iski todellisen kaunokaisen rankkareilla

Wojtek Wolski iski komean maalin, mutta Tshekki vei kamppailun nimiinsä.
Wojtek Wolski iski komean maalin, mutta Tshekki vei kamppailun nimiinsä.

Tshekki kaatoi yllätyksellisesti aamun ottelussa Kanadan lukemin 3-2. Slaavit olivat lopulta parempia voittolaukauskilpailun jälkeen.

Olympialaiset ovat pitäneet tähän mennessä sisällään useita yllätyksiä, sillä esimerkiksi Slovakia on kaatanut Venäjän ja Slovenia Yhdysvallat.

Nyt listalle voidaan lisätä jälleen yksi ottelu lisää, sillä tällä kertaa Tshekki on onnistunut voittamaan Kanadan. Helpolla voitto ei tosin tullut, sillä kamppailu venyi aina voittolaukauskilpailuun saakka.

Ottelun neljästä varsinaisen peliajan maalista jopa kolme tuli ensimmäisessä erässä, kun Kanadan Mason Raymond ja Rene Bourque sekä Tshekin Dominik Kubalik osuivat vuoronperään.

Tshekki sai tärkeän tasoituksensa jo toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Carolina Hurricanesistakin tuttu Michal Jordan iski kiekon Kanadan nuottaan.

Voittolaukauskilpailussa Tshekki vei siis pidemmän korren, mutta komein suoritus meni vastaavasti Kanadan Wojtek Wolskille. Voit katsoa miehen kikat alta. Jos et saa klippiä näkyviin, löydät sen myös täältä sekä täältä.

Aamupäivän toinen ottelu Sveitsin ja Etelä-Korean välillä oli Sveitsin täydellistä näytöstä. Kellomaan kiekkoylpeys vei nimittäin kamppailun nimiinsä lukemin 8-0.

Olympialaisten otteluohjelmaan pääset käsiksi TÄSTÄ sekä TÄÄLTÄ.

Suosittelemme myös:
Dallasissa valtava luotto Miro Heiskaseen – ”Ottanut todella isoja askeleita”