Tuomio tuli: Juhani Tyrväinen asetettiin pelikieltoon

Juhani Tyrväinen sai kauan odotetun pelikieltonsa.
Juhani Tyrväinen sai kauan odotetun pelikieltonsa.

HIFK:n Juhani Tyrväinen on ollu viime aikoina isosti otsikoissa, kun hän iski poikittaisella mailalla Kärppien Kristian Vesalaista.

Helsingin IFK:ta edustava Juhani Tyrväinen iski viime lauantaisessa kamppailussa Kärppien Kristian Vesalaista poikittaisella mailalla jalkaan. Voit lukea aiheesta tarkemmin täältä.

Asiaa on puitu tästä lähtien paljon etenkin sosiaalisessa mediassa, ja monien mielestä Tyrväinen olisi ansainnut tempustaan vähintään 10 ottelun pelikiellon. Tyrväisen poikittaista mailaa on kritisoitu aina Pohjois-Amerikassa saakka.

Nyt tuomio on kuitenkin tullut, ja voitaneen olla varmoja, että asiasta keskustellaan vielä pitkään. Tyrväinen on nimittäin saanut Liigan kurinpidolta kuuden ottelun mittaisen pelikiellon.

Kurinpidon tiedotteessa kerrotaan muun muassa, että teko oli törkeä, eikä kuulu millään tavoin jääkiekkoon.

[box type=’info’]

Älä missaa näitä!

[/box]

”Delegaatio toteaa, että poikittainen mailan isku vastustajan polveen on törkeä eikä kuulu millään tavoin jääkiekkoon ja siitä aiheutuu erittäin merkittävä vakavan loukkaantumisen riski.”

Liigassa on jaeltu tänä päivänä muutoinkin pelikieltoja. Ensiksi HIFK:n Micke-Max Åsten sai neljän ottelun mittaisen pelikiellon polvitaklauksesta, minkä jälkeen Vaasan Sportin Tommi Tikka asetettiin yhdeksän ottelun mittaiseen pannaan.

Kurinpidon päätökseen pääset käsiksi tästä.

Suosittelemme myös:
Patrik Laineella mahdollisuus ohittaa Wayne Gretzky – modernin ajan ennätys lähellä