VIDEO – U20 MM-kisat: No jo on sääntö! USA:n pelaaja jäähylle – syötti mailan maalivahdilleen

Yhdysvalloille tuomittiin nuorten MM-välierässä varsin erikoinen kaksiminuuttinen.
Yhdysvalloille tuomittiin nuorten MM-välierässä varsin erikoinen kaksiminuuttinen.

U20 MM-kisat ovat edelleen täydessä vauhdissa, vaikka Nuorten Leijonien osalta turnaus onkin jo tullut päätökseen.

Yhdysvaltain ja Ruotsin välisen välieräottelun avauserä tarjoili kyllä riittämiin paikkoja, mitä tulee maalintekoon, mutta maaliin saakka pelivälinettä ei saatu toimitettua.

Avauserä sisälsi myös todella erikoisen tilanteen. Yhdysvaltalaispuolustaja Andrew Peeke päätti syöttää omalla mailallaan maalivahti Joseph Wollin kadottaman mailan takaisin ja sen seurauksena tuomarit nostivat kätensä pystyyn.

Tilanteesta pöllämystynyt Peeke joutui luistella jäähyaitioon erikoisen tilanteen jälkeen.

Mikäli yllä olevalla videolla olevia pohjoisamerikkalaisselostajia on uskominen, Yhdysvalloille on tuomittu jo aiemmin turnauksessa vastaavasta rikkeestä rangaistus.

Tilanteesta seuranneesta jäähystä ei syntynyt mitään sen konkreettisempaa, mutta myöhemmin juuri erikoistilanteet ratkaisivat itse ottelun, kun Ruotsi naulasi kiekon kahdesti saman alivoimansa aikana Yhdysvaltain verkkoon.

Ylipäätään Juniorkronorna maalasi kolme maalia kahteen minuuttiin ja kahdeksaan sekuntiin. Maalit ja raportin pääset katsastamaan voita katsastaa TÄÄLTÄ.

Tähän kohtaan sitä voisikin sanoa, että aina sitä oppii uutta. Jos haluat oppia lisää, niin Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) sääntökirja löytyy TÄMÄN LINKIN kautta.