U20 MM-kisat: Turnausennakko – Suomi yksi mestarisuosikeista

Suomi lukeutuu alle 20-vuotiaiden MM-kisojen ennakkosuosikkeihin.
Suomi lukeutuu alle 20-vuotiaiden MM-kisojen ennakkosuosikkeihin.

Laitataklaus.com niputti U20 MM-kisat kattavaan ennakkopakettiin. Buffalossa pelattava turnaus käynnistyy tuttuun tapaan tapaninpäivänä eli 26. joulukuuta.

Jokainen luonnollisesti tietää, että lähes poikkeuksetta isot kiekkomaat ovat isoja myös nuorten MM-turnauksessa. Niinpä maailmanmestaruudesta kamppailevat kaikkein kiivaimmin Kanada, Yhdysvallat, Ruotsi, Venäjä ja Suomi.

Ennakkopaketissamme päähuomio kiinnittyy Nuorten Leijonien joukkueeseen, kun taas muiden maiden kohdalla nostamme esiin pelaajia, joita kannattaa ehdottomasti seurata turnauksen tiimellyksessä.

U20 MM-kisat – Suomi:

Maalivahdit:

Vastuun Nuorten Leijonien ykkösvahdin asemasta tulee kantamaan ainakin lähtökohtaisesti Ukko-Pekka Luukkonen. Kuluvan kauden Luukkonen, joka varattiin NHL:ään menneen NHL Draftin toisella kierroksella, on pelannut paria ottelua lukuun ottamatta Mestis-seura LeKin maalilla. Otteet ovat ajoittain ailahdelleet voimakkaasti, joten nyt täytyisi löytyä se tasaisuus.

Lähtökohtainen kakkosvahti Lassi Lehtinen on puolestaan pelannut tällä kaudella yhden Liiga-ottelun Lukon paidassa ja 11 ottelua Mestiksen KeuPa HT:n väreissä. Mikäli Luukkonen pettää, Suomi nojaa Lehtiseen. Kolmoasvahtina on puolestaan kolmikosta vanhin eli Niilo Halonen.

Puolustus:

Mikäli alle 20-vuotiaiden MM-kisahistoriasta mielii löytää kovemman alakerran kuin Nuorilla Leijonilla on tänä vuonna, sellaisen etsimiseen kannattaa varata roppakaupalla aikaa. Olli Juolevi, Miro Heiskanen, Henri Jokiharju, Urho Vaakanainen sekä Juuso Välimäki ovat kaikki NHL:n ykköskierroksen varauksia ja todellisia huippulupauksia.

Onkin turha lähteä erittelemään sen kummemmin Suomen puolustuksen vahvuuksia, sillä sieltä löytyy kaikkea mahdollista; puolustus vilisee sekä hyökkäys- että puolustuspään osaamista, fysiikkaa, kokoa, nopeutta ja kaikkea siltä väliltä.

Jos Suomi alisuorittaa tässä turnauksessa, johtuu se joko jostain muusta osa-alueesta tai sitten joukkueen puolustusosastolta on nähty totaalinen pohjanoteeraus; edes Kanadalta ei löydy vastaavanlaista puolustusta, vaikka sekin marssittaa kaukaloon neljä 1. kierroksella varattua puolustajaa.

Hyökkäys:

Kun katsotaan Suomen hyökkäysosastoa, katseet suuntautuvat erityisesti muutamiin selkeisiin johtaviin pelaajiin. Etunenässä tällaisia ovat Janne Kuokkanen, Aapeli Räsänen, Eeli TolvanenKristian Vesalainen ja Otto Koivula.

Edellä mainituista nimistä jokaisella on kokemusta alle 20-vuotiaiden MM-kisoista ja tarkemmin eriteltynä Kuokkasella on vyöllään jo NHL-otteluita, Räsänen on pelannut vahvaa kautta Yhdysvaltain yliopistosarjassa, Tolvanen on ollut kenties yksi KHL:n parhaista pelaajista ja sekä Vesalainen että Koivula ovat esiintyneet todella vahvasti Liigassa.

Edellä mainittujen pelaajien kohdalla puhutaan siis todellisista liidereistä ja heihin siis kannattaa kiinnittää isosti huomiota. Samaan aikaan katseet kannattaa kiinnittää erityisesti kahteen hyökkäyspään pelaajaan: kuluvalla kaudella juniorisarja WHL:ssä 29 otteluun aivan käsittämättömät tehot 19+52=71 iskeneeseen Aleksi Heponiemeen sekä 17-vuotiaaseen huippulupaukseen, Rasmus Kupariin.

U20 MM-kisat – muut Lohko A:n joukkueet:

Kanada

Carter Hart

Aivan ilmiömäistä kautta WHL-seura Everett Silvertipsin maalilla pelaava Hart on ollut kuluvalla kaudella kuin muuri seurajoukkueensa maalilla. Philadelphia Flyersin viime vuonna, numerolla 48, varaama Hart on pelannut tällä kaudella toistaiseksi 17 ottelua ja hänen torjuntatilastonsa ovat uskomattomat 96,10/1.32.

Hart oli Kanadan kisajoukkueessa jo viime vuonna ja tuolloin hän torjui joukkueensa MM-hopealle.

Cale Makar

Calgaryssa syntynyt Cale Makar kamppaili viime kesän NHL Draftissa ykköspuolustajan tittelistä Suomen Miro Heiskasen kanssa. Lopulta Heiskanen vei pidemmän korren, kun hänet varattiin koko tilaisuuden kolmantena pelaajana, mutta Makar seurasi heti perään neljäntenä, kun Colorado Avalanche varasi nuoren puolustajan.

Makar on erinomaisesti liikkuva hyökkäävä puolustaja, joka on kuluvan kauden aikana tehtaillut Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa 16 otteluun erinomaiset tehot 1+8, tehotilaston ollessa +7.

Slovakia

Adam Ruzicka

Slovakian juniorituotanto ei ole ollut viime vuosina parhaalla mahdollisella tasolla, ja vaikka maa on voittanut historiansa aikana yhden aikuisten MM-kullan (2002), ei siitä ole koskaan kasvanut todellista kiekkojättiä.

Ruzicka, joka on vasta 18-vuotias hyökkääjätalentti, noteerattiin viime kesänä Calgary Flamesin toimesta, kun seura päätyi varaamaan sentterin ja laiturin tontilla viihtyvän nuorukaisen riveihinsä neljännellä kierroksella. Slovakialaishyökkääjä pelasi viime kaudella ensimmäisen vuotensa Pohjois-Amerikan kaukaloissa, ja iski 61 OHL:n runkosarjaotteluun 25 maalia ja yhteensä 46 tehopistettä.

Sarnia Stingin riveissä pelaava Ruzicka omaa kunnioitettavan rungon (194 cm, 92 kg), minkä lisäksi hänen kiekonkäsittelytaitonsa on erinomaista luokkaa. Hän pelasi Slovakian riveissä jo viime vuoden kisoissa viiden ottelun verran, keräten tililleen yhden syöttöpisteen.

Milos Roman

Jos asiaa mietitään puhtaasti ensi kesän varaustilaisuuden kannalta, on Roman maansa kovin kiekkolupaus. Hänet saatetaan nimittäin varata ensi kesänä jopa kahdella ensimmäisellä kierroksella, joskin on muistettava, että nuorten kisoilla on asiaan valtava merkitys.

Tällä hetkellä Roman pelaa ensimmäistä kauttaan Kanadan juniorisarja WHL:ssä, edustaen Vancouver Giantsia. Roman on myös onnistunut debyyttikaudellaan erinomaisesti, sillä hän on tehnyt tulokkaana 33 otteluun kahdeksan maalia ja yhteensä 29 tehopistettä. 18-vuotias sentteri edusti Slovakian junioreita jo viime vuoden kisoissa, kun hän iski neljään otteluun tehot 1+1.

Tanska

Joachim Blichfeld

Tanskalainen jääkiekko on alkanut viime vuosien aikana tuottaa tasaiseen tahtiin lupaavia pelaajia, joilla on potentiaalia aina NHL:ään saakka, ja Blichfeld on yksi heistä. Hänet varattiin NHL:ään seitsemännellä kierroksella, San Jose Sharksin toimesta, vuoden 2016 NHL Draftissa ja siitä lähtien hän on kiekkoillut Pohjois-Amerikassa.

Hän onnistui heti debyyttikaudellaan WHL:ssä, Portland Winterhawksin paidassa, tehden 63 otteluun tehot 28+30=58. Tällä kaudella meno on ollut vielä asteen verran kovempaa: pisteitä 26 ottelusta on 30 (13+17).

Jonas Røndbjerg

Vegas Golden Knights näki viime kesänä Røndbjergissä etenkin hänen hyökkäyspään avunsa ja huusi viime kaudella Ruotsin SHL:ssä, Växjö Lakersin sotisovassa, viisi ottelua pelaamaan päässeen nuorukaisen riveihinsä.

Sittemmin Røndbjerg on vakiinnuttanut paikkansa Lakersin paidassa ja kuluvalta kaudelta häneltä löytyykin vyöltään jo 25 SHL-ottelua. Näissä peleissä hän on tehnyt tehot 5+2, ja kun myös tehotilasto on +7, voidaan laiturina viihtyvän Røndbjergin kautta pitää toistaiseksi menestyksenä.

Yhdysvallat

Kailer Yamamoto

Yamamoto pääsi haistelemaan NHL-ympyröitä jo tämän syksyn aikana, kun hän päihitti ”kilvassa” suomalaislupaus Jesse Puljujärven, joka joutui vielä tässä vaiheessa tyytymään AHL-seura Bakersfield Condorsin peleihin. Edmonton Oilers katsoi kuitenkin lopulta parhaaksi lähettää lahjakkaan yhdysvaltalaishyökkääjänsä takaisin WHL-seura Spokane Chiefsin riveihin.

Yamamoto aloitti urakkansa NHL:ssä erinomaisesti, ja lopulta hänen saldonaan yhdeksästä ottelusta oli tehopisteet 0+3. Hän pääsi testaamaan taitojaan muun muassa Connor McDavidin rinnalla, joten usko 19-vuotiaaseen laituriin on Edmontonissa kova.

Brady Tkachuk

Yhdysvaltalaispelaajat tulevat olemaan ensi kesän varaustilaisuudessa kovaa valuuttaa, sillä esimerkiksi arvostettu kykyjenetsijätoimisto ISS Hockey on rankannut kolme yhdysvaltalaista NHL Draftin kärkikuusikkoon.

Näistä korkeimmalla majailee juuri Tkachuk, joka on edellä mainitun toimiston mukaan tilaisuuden kolmanneksi lahjakkain pelaaja. Toiset kaksi talenttia ovat puolustaja Quinn Hughes sekä hyökkääjä Oliver Wahlstrom.

Tkachuk kiekkoilee seuratasolla Bostonin yliopistossa, jossa pelaa myös Yhdysvaltojen oletettu ykkösvahti, Jake Oettinger. 18-vuotias ja 191-senttinen hyökkääjä on pelannut NCAA:ssa tällä kaudella 19 ottelua, joissa hän on kerännyt tililleen neljä maalia ja yhteensä 15 tehopistettä.

U20 MM-kisat – lohko B:n joukkueet:

Ruotsi

Rasmus Dahlin

Kun puhutaan Rasmus Dahlinista, on keskusteluissa noussut esiin muun muassa se, että hän on kiekkomaailman uusi Erik Karlsson tai Nicklas Lidström. Kertokoot se teille, arvon lukijat, kaiken siitä, kuinka lahjakkaasta pelaajasta on kyse.

Ruotsin SHL:ssä pelaavaa Frölundaa edustava Dahlin on tehnyt tällä kaudella 26 otteluun tehot 5+6, ja häntä on kuvailtu joissakin paikoissa leikkisästi liian epäreiluksi pelaajaksi.

Se joukkue, joka pääsee varaamaan ensi kesänä ensimmäisenä, saa Dahlinin myötä riveihinsä uuden franchise-puolustajan. Ennen tätä Dahlin tulee kuitenkin toimimaan Ruotsin alakerran ehdottomana moottorina ja kiistattomana johtajana.

Alexander Nylander

Äskettäin selvisi, että William Nylanderin velipoika, Alexander Nylander, on saanut Buffalo Sabresilta luvan osallistua nuorten MM-kisoihin, ja siinä samalla Ruotsi sai hyökkäyspäähänsä todellisen supervahvistuksen.

Nylander löi itsensä todella lävitse kaudella 2015-16, kun hän pelasi OHL-sarjan Mississauga Steelheadsin riveissä 57 runkosarjaottelua tehoin 28+47. Tämän jälkeen hän on yrittänyt sopeutua miesten sarjoihin AHL:n kautta, mutta toistaiseksi se kaikista suurin läpimurto on saanut vielä odotella.

Nylander on kuitenkin todistanut olevansa äärimmäisen kova tekijä junioritasolla, mistä paljon kertoo jo viime vuoden nuorten MM-kisat, kun hän iski seitsemään otteluun viisi maalia ja yhteensä 12 tehopistettä.

Sveitsi

Philipp Kurashev

Vaikka Sveitsi joutuu tulemaan toimeen ilman suurinta nuorisotähteään, Nico Hischieriä, on sen kokoonpanossa tästäkin huolimatta eräs poikkeuksellinen lahjakas jääkiekkoilijan alku. Sveitsin ja Venäjän kansalaisuudet omaava Kurashev on nimittäin ennakoitu parhaimmillaan ensi kesän ykköskierroksen varaukseksi.

Kurashev edustaa tällä hetkellä QMJHL:n Quebec Rempartsia, missä hän pelaa toista kauttaan. Tämän sesongin aikana sveitsiläinen on pelannut seuran riveissä 33 ottelua, joissa laituri on saalistanut tililleen kahdeksan maalia ja yhteensä 31 tehopistettä.

Tim Berni

Vasta 2000 syntynyt Berni on varausikäinen NHL:ään vasta vuonna 2019, mutta tästäkin huolimatta hän on jo mukana turnauksessa, jossa on mukana joitain todellisia NHL-tason superlupauksia.

Berni pelaa tällä hetkellä Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, NLB:ssä, jossa hän edustaa GC Küsnacht Lionsia – Zürich Lionsin farmiseuraa. NLA:n puolella Berni on pelanut tällä kaudella yhden ottelun ilman tehopisteitä. NLB:ssä otteluita on taasen kertynyt 25 kappaletta, joissa 17-vuotias puolustaja on tehnyt viisi maalia ja yhteensä 15 tehopistettä.

Tshekki

Filip Chytil

Sekä keskushyökkääjänä että vasemmassa laidassa viihtyvä Chytil varattiin NHL:ään viime kesänä ykköskierroksella, kun New York Rangers varasi hänet numerolla 21. Tshekkiläiseen tapaan hän on kaikkein vaarallisimmillaan avojäällä, kun hän pääsee hyödyntämään huimaa luisteluaan.

Chytil on päässyt jo pelaamaan NHL:ssä, pelattuaan kaksi ottelua Rangers-paidassa, ja hänen tulevaisuutensa näyttää valoisalta. Huima potentiaali onkin konkretisoitunut AHL:ssä, jossa hän on tehnyt 15 otteluun pisteet 5+7=12.

Filip Zadina

Mikäli Zadina olisi syntynyt pari kuukautta aiemmin, olisi hän ollut varauskelpoinen NHL:ään jo viime kesänä. Tulevana kesänä hän on kaikkien rankingien mukaan Top 5 -varaus, eikä ihme – hän on todellinen hyökkäyspään ase, joka kykenee ratkaisemaan itse kuin myös tarjoamaan maukkaat paikat ketjukavereilleen.

Chytilin tavoin erinomaisena luistelijana tunnettu Zadina on sopeutunut äärimmäisen hyvin pohjoisamerikkalaiseen jääkiekkoon: hän pelaa ensimmäistä kauttaan QMJHL:ssä ja hän on tehtaillut siellä 32 otteluun tehopisteet 24+22=46.

Valko-Venäjä

Yegor Sharangovich

19-vuotias Sharangovich on Valko-Venäjän pelillinen johtaja ja menestysmahdollisuuksien osalta katseet kääntyvät hänen suuntaan todella vahvasti. Keskushyökkääjänä viihtyvä valkovenäläinen oli muun muassa mukana viime keväänä aikuisten MM-kisoissa ja teki siellä seitsemään otteluun tehot 2+1.

Kuluvaksi kaudeksi hän raivasi tiensä KHL:ään ja Sharangovich on nyt pelannut Dinamo Minskin paidassa 41 ottelua tehoin 4+6=10.

Vladislav Yeryomenko

Puolustajan tontilla hääräävä Yeryomenko on Valko-Venäjälle niin sanottu Pohjois-Amerikan vahvistus, sillä hän pelaa toista kauttaan WHL-seura Calgary Hitmenin takalinjoilla. Toistaiseksi 18-vuotiaan pelurin toinen kausi on sujunut erinomaisesti, sillä hän on iskenyt puolustajan tontilta 31 otteluun tehot 8+18=26.

Koska MM-kisat pelataan pienessä pohjoisamerikkalaisessa kaukalossa, saattavat Yeryomenkon kaltaiset pelaajat nousta arvoon arvaamattomaan.

Venäjä

Klim Kostin

18-vuotias Kostin varattiin viime kesänä NHL:ään kaikkein korkeimmalla numerolla, mitä tulee venäläispelaajiin, kun St. Louis Blues huusi Kostinin nimen avauskierroksen viimeisellä vuorolla. Isokokoinen venäläishyökkääjä oli syksyn harjoitusleirin jälkeen jopa lähellä NHL-paikkaa, mutta lopulta hänet passitettiin AHL:ään.

AHL:ssä Kostin on saanut vyölleen äärimmäisen arvokasta kokemusta kovista aikuisten peleistä ja hän on tehtaillut uransa 26 ensimmäiseen AHL-otteluun mukavat tehot 2+9=11.

Andrei Svechnikov

Ensi kesän NHL Draftista puhutaan jo etukäteen ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlinin näytöksenä, mutta yhtä selkeänä kakkosena kaikissa ennakkokaavailuissa esiintyy Svechnikovin nimi. Kyseessä on siis todellinen huippulupaus, joka valmistautuu NHL-uraansa jo toista vuotta Pohjois-Amerikassa.

Menneen kauden Svechnikov vietti USHL:ssä, tehden pisteitä 1.21 keskiarvolla, ja kuluvaksi kaudeksi hän siirtyi OHL:ään. Hän on nyt pelannut maailman kovimpana pidetyssä juniorisarjassa 16 ottelua pistein 14+7=21.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen otteluohjelmaan ja aikatauluihin pääset käsiksi TÄSTÄ LINKISTÄ.

Suomen kisajoukkueeseen pääset tutustumaan täältä. Kisojen viralliset sivut löydät puolestaan tämän linkin takaa.