Vetosampon Lätkävihjeet: Päivän pelivalinnat Liigasta

Keskiviikona Liigassa pelataan viiden ottelun kierros. Tarkastelun alle poimin kaksi ottelua.

Coolbetin keskiviikon kerroinpäällikkö: Jaossa 500 euroa!

HIFK – Ässät

Helsingissä nähdään monella tapaa mielenkiintoinen kamppailu, kun HIFK isännöi Ässiä. Ottelun 1X2-kertoimet eivät lupaile hyvää porilaisille: 1,45 – 5,50 – 6,25. Liekö Ässät kuitenkaan on noin suuri altavastaaja?

Kotijoukkue HIFK:n tekeminen ei tällä hetkellä ole oikealla tasolla. Pelaajamateriaali on laadukas, mutta joukkue on viime aikoina kamppaillut mm. maalinteko-ongelmien kanssa. Kärkihyökkääjän ja tehokkaimman pistenikkarin viittaa kantavan Teemu Turusen poissaolo toki vaikuttaa, mutta yhden miehen varassa HIFK ei ole. Viimeisestä kymmenestä pelistä HIFK on voittanut vain neljästi. Tappioita on tullut mm. Pelicansilta, HPK:lta sekä Ässiltä.

Porilaiset saapuvat matsiin neljän pelin tappioputkessa. Viime pelissä joukkue näytti kuitenkin jo merkkejä paremmasta, kun se vei Kärpät aina rankkareille saakka. Tukkaan tuli lopulta 5-6 lukemin. Ässien lisäksi ainoastaan JYP on kuluneella kaudella nikkaroinut oululaisten verkkoon viisi maalia.

HIFK:n pitäisi lähtökohtaisesti tämä ottelu voittaa. Ässät kuitenkin kykenee haastamaan illan vastustajan, sen se on näyttänyt aiemminkin. Helsinkiläisillä on ollut paha tapa alisuoriutua heikompia joukkueita vastaan, joten lähdetään pelaamaan Ässiä tasoituksella kelpo kertoimella. Veto osuu, kunhan Äsät ei häviä ottelua yli yhdellä maalilla.

Ässät +1,5 (2,08 @Coolbet)

TPS – JYP

Toisessa pelivalinnassa hypätään Turkuun, missä TPS:n vieraaksi saapuu JYP. Vastakkain on kaksi erittäin runsasmaalista joukkuetta: TPS:n peleissä on nähty keskimäärin 5,6 maalia (toiseksi eniten koko Liigasta), ja JYP:n otteluissa puolestaan 5,8 (eniten koko Liigasta).

Kotijoukkue on parantanut selkeästi otteitaan, etenkin maalinteon saralla joka tuotti jengille pitkään vaikeuksia. Viimeiseen viiteen otteluun TPS on nakuttanut 18 osumaa.

JYP:llä on meneillään neljän pelin tappioputki. Se on voittanut tämän vuoden puolella ainoastaan yhden ottelun, joten nyt pitäisi päästä taas pisteiden makuun. Jyväskyläläisten ruuti on viime peleissä ollut märkää, mikä selittää konttaamista.

Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen että Turussa mässäillään maaleilla. Coolbet antaa yli 5,5 maalin vedosta kertoimen 1,98, minkä kelpuutan lapulle.

Yli 5,5 maalia (1,98 @Coolbet)

LUE MYÖS: Kollegat äänestivät: Alexander Barkov on NHL:n aliarvostetuin pelaaja