VIDEO: Antti Raanta jatkaa hirmuiskussa – kolme ottelua, kaksi nollapeliä!

Päävalmentaja on innoissaan Antti Raannan kunnosta.
Päävalmentaja on innoissaan Antti Raannan kunnosta. Kuva: Getty Images

Arizona Coyotesin suomalaisvahti Antti Raanta palasi hieman heikommin sujuneen viime ottelun jälkeen takaisin nollapelivireeseen.

Aavikolla on totuttu aivan viime aikoina näkemään suomalaismuuri, kun Antti Raanta on tilkinnyt uskomattomalla tavalla Arizona Coyotesin maalinsuun.

Esimerkiksi viimeisen kuuden ottelun ajalta, joista Raanta on aloittanut viisi, hänen torjuntaprosenttinsa on 95,79 ja kiekkoja on uponnut selän taakse ainoastaan kahdeksan (päästettyjen maalien keskiarvo 1.51).

Kaiken kukkuraksi mukaan on mahtunut kaksi nollapeliä: näistä ensimmäisen Raanta torjui Edmonton Oilersia vastaan, kun suomalaisvahti venyi kiekon tielle 40 kertaa, ja viime yönä hän nollasi Anaheim Ducksin 26 torjunnallaan.

Samalla Raanta palasi takaisin omalle tutulle tasolleen hieman vaisummin sujuneen viime ottelunsa jälkeen, missä hän antautui viidesti Calgary Flamesia vastaan. Nollapeli oli siis henkisesti tärkeä, etenkin, kun se edellinen ottelu oli ensimmäinen Darcy Kuemperin hankinnan jälkeen (lue uutinen siirrosta täältä).

Nollapeli oli Raannalle, joka valittiin ottelun ykköstähdeksi, koko hänen NHL-uransa osalta kymmenes.

28-vuotiaan suomalaisvahdin koko pelaajauran tilastoihin pääset tutustumaan kaikkein helpoimmin TÄÄLTÄ.

Tätä et löydä muualta Suomesta – kaikki NHL:n siirrot:
Liveseuranta: NHL Trade Deadline 2018