VIDEO: Brad Marchand viittasi kintaalla buuauksille – otti isosti ”yleisönsä”

Brad Marchand heilutteli buuaavalle yleisölle ja lähetteli sille suunnalle myös lentosuukkoja.
Brad Marchand heilutteli buuaavalle yleisölle ja lähetteli sille suunnalle myös lentosuukkoja. Kuva: Getty Images

Boston Bruinsin Brad Marchand osallistui NHL:n All Star -tapahtumaan, vaikka hän onkin parhaillaan viiden ottelun pelikiellossa Marcus Johanssonin telomisesta.

Monien mielestä Brad Marchandin olisi tullut jättää All Star -viikonloppu väliin, kuten esimerkiksi Alexander Ovechkin teki ollessaan pelikiellossa vuonna 2012, mutta kyseenalaisen maineen omaava kanadalaishyökkääjä ei ollut valmis tekemään tätä.

–  Aion olla mukana siellä. Olen todella kiitollinen saamastani tilaisuudesta ja olen tehnyt sen eteen kovasti töitä. En koskaan osannut kuvitella, että minulle tarjoutuisi mahdollisuus olla mukana (All Star -tapahtumassa), joten aion nauttia joka hetkestä siellä, Marchand avautui viikonlopun alla Boston Heraldille.

Marchand saikin kuulla läpi viikonlopun buuauksia, mutta ne eivät häntä juuri hetkauttaneet. 29-vuotias laituri sen sijaan reagoi vitsikkäästi kohtaamaansa kritiikkiin.

Hän esimerkiksi lähetteli lentosuukkoja buuavalle All Star -yleisölle luistellessaan jäälle…

..eikä hän unohtanut yleisöä edes pelin tiimellyksessä, vaan esimerkiksi maalinsa jälkeen heilutteli ”vihamielisesti” häntä kohtaan suhtautuneille lätkäfaneille, kun buuaukset kävivät kenties kovimmillaan…

..ja lisäksi hän pyrki naurattamaan faneja vastustajalle hankkimansa jäähyn jälkeen, kun hän veti ässäkortin hihastaan ja suoritti ”feikkifilmauksen”.

Kaiken kaikkiaan Marchand teki niin sanotussa hopeajoukkueessa, eli Atlantin divisioonan paidassa, kahteen pelaamaansa otteluun tehot 1+3.

All Star -turnauksen tulokset voit käydä katsomassa TÄÄLTÄ.

Suosittelemme myös:
VIDEO: Pekka Rinteeltä sairas torjunta! Huikeat kamerakulmat paljastavat ilmiömäisyyden