VIDEO: Bostonissa valtava maalien ilotulitus – Olli Määttä niittasi kaksi

Olli Määttä iski toista kertaa NHL-urallaan kaksi maalia yhteen otteluun.
Olli Määttä iski toista kertaa NHL-urallaan kaksi maalia yhteen otteluun.

Boston Bruinsin ja Pittsburgh Penguinsin välinen Itäisen konferenssin kärkikamppailu tuotti peräti 12 maalia, joista Olli Määttä iski kaksi.

Suomalaispuolustaja Olli Määttä on onnistunut aiemmin NHL-uransa aikana iskemään kaksi maalia yhdessä ottelussa vain kertaalleen. Tämä tapahtui 6. maaliskuuta, vuonna 2014, siis lähes neljä vuotta sitten.

Tätä harvinaislaatuista ilmiötä päästiin todistamaan viime yönä, kun Pittsburgh Penguins matkasi Boston Bruinsin vieraaksi.

Varsin erikoisessa ottelussa, jonka avauserässä nähtiin käsittämättömät kahdeksan maalia, maalihanat avattiin jo 35 sekunnin pelaamisen jälkeen, kun Määttä ohitti joukkueensa ensimmäisellä laukauksella Tuukka Raskin.

Ensimmäisessä erässä Bruins oli kuitenkin selkeästi hallitsevampi osapuoli ja se vei erän lopulta lukemin 5-3. Toisessa erässä se jatkoi vastustajansa höykyyttämistä, kun keskimmäinen parikymppinen meni isännille peräti 3-0.

Lopulta Penguinsin oli tyytyminen kohtaloonsa, vaikka Määttä iski vielä illan toisen aikaan 45:15.

https://www.youtube.com/watch?v=gL8UWXTU_MM

Mikäli yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen myös TÄÄLTÄ.

Näin ollen tämä ennakkoon kuuma kamppailu kahden huippuvireisen joukkueen välillä ei tuottanut pettymystä, vaan tarjosi peräti 12 osumaa. Se on kuitenkin todettava, että ottelu oli melkoisen yksipuolinen näytös, jossa Penguinsilla ei ollut palaakaan.

Ottelun tehokkaimmat pelaajat olivat hattutempun tulittanut David Krejci ja tehot 2+1 summannut David Pastrnak. Bruinsin pelaajista peräti yhdeksän vietti vähintään kahden tehopisteen iltaa, kun heitä Penguinsin riveistä löytyi kolme.

Tuukka Raskille kirjattiin ottelussa 22 torjuntaa.

Täältä kaikki NHL Trade Deadlinen siirrot joukkueittain:
Liveseuranta: NHL Trade Deadline 2018