VIDEO: Sami Vatanen iski upealla laukauksella – antoi myös kovan pommin!

New Jersey Devilsin Sami Vatanen iski kuluvan pudotuspelikevään avausmaalinsa näyttävällä rannelaukauksella.
New Jersey Devilsin Sami Vatanen iski kuluvan pudotuspelikevään avausmaalinsa näyttävällä rannelaukauksella.

New Jersey Devilsiin kesken kuluvan kauden kaupattu suomalaispuolustaja Sami Vatanen laukoi kuluvan pudotuspelikevään ensimmäisen osumansa.

Sami Vatanen jäi vielä Tampa Bay Lightningia vastaan pelatussa ensimmäisessä kohtaamisessa tehopisteittä, mutta toisessa ottelussa helähti, kun hän iski New Jersey Devilsin 2-5-kavennusmaalin Andrei Vasilevskiyn selän taakse.

Vatasen maali syntyi upealla laukauksella ja ilman maskia ollut Vasilevskiy oli yksinkertaisesti voimaton suomalaispelurin vedon edessä. Ennen maaliaan ”Vatman” taklasi Ryan Callahania voimalla ja Lightning-peluri loukkasi kätensä tilanteessa.

Mikäli yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen myös TÄÄLTÄ.

Vatasen tekemä maali oli kuitenkin vain laiha lohtu, sillä äärimmäisen tehokkaasti ottelussa esiintynyt kotijoukkue voitti ottelun lukemin 5-3. Lightningin tehokkaimpana pelaajana hääri runkosarjassa pistepörssin kolmoseksi sijoittunut Nikita Kucherov, joka tehtaili pisteet 1+2.

Devils kykeni haastamaan Lightningin ottelussa pelillisesti, aivan kuten myös ottelusarjan ensimmäisessä pelissä, mutta se ei riittänyt.

Yksi suurimmista eroista on ollut maalivahtipeli ja pirupaitojen maalilla tullaan jatkossa näkemään mitä todennäköisimmin kesken toisen ottelun maalille luistellut Cory Schneider, joka piti maalinsa puhtaana vajaan 27 minuutin ajan. Ykkösenä pudotuspelit aloittanut Keith Kinkaid on nimittäin päästänyt tähän mennessä hieman yli 90 peliminuuttiin kymmenen maalia.

Illan toisessa Prime time -ottelussa Nashville Predators kaatoi Colorado Avalanchen niukasti 5-4-lukemin ja siirtyi ottelusarjassa 2-0-johtoon. Isäntien maalilla Pekka Rinne torjui 26 laukausta.

Suosittelemme myös:
Tragediasta kulunut tasan viikko – keräys tuottanut jo 11 miljoonaa dollaria