VIDEO: Tuukka Raskilta leuat loksauttava torjunta – historiallisessa vireessä!

NHL:n parhaiden maalivahtien joukkoon mahtui kaksi suomalaista.

Boston Bruinsin Tuukka Raskilta nähtiin uskomaton venyminen, kun hän johdatti joukkueensa 3-1-kotivoittoon vieraaksi saapuneesta St. Louis Bluesista.

Monien mielestä Tuukka Raskin jättäminen NHL:n All Star -tapahtuman ulkopuolelle oli valtava vääryys, mutta suomalaisvahtia itseään se tuskin liiaksi häiritsi.

Heikon alkukauden jälkeen NHL:n kuumimmaksi maalivahdiksi noussut – valittiin muun muassa NHL:n koko joulukuun ykköstähdeksi – Rask on nimittäin pelannut viime aikoina todella paljon, joten pieni tauko teki varmasti terää.

Tältä se ainakin vaikutti, kun katsoi Raskin otteita ensimmäisessä All Star -tauon jälkeisessä ottelussaan, kun Boston Bruins isännöi St. Louis Bluesia.

Suomalainen esiintyi ottelussa jälleen kerran huippuunsa viritettynä ja Tuukka Raskilta nähtiin esimerkiksi päätöserässä, tilanteen ollessa niukkaakin niukempi 1-0, tämä uskomaton ”game saver” (suosittelemme katsomaan viimeisen kuvakulman), joka sai Jaden Schwartzin satavarmasti haukkomaan henkeään.

Mikäli yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen myös TÄÄLTÄ.

Rask oli ottelussa hyvin lähellä myös nollapeliä, mutta Blues rikkoi kuparisen aikaan 58:28, kun Schwartz onnistui ohittamaan suomalaisvahdin.

[box type=’info’]

Älä missaa näitä!

[/box]

Bruins eteni ottelussa kuitenkin 3-1-voittoon, kun David Backes sinetöi loppulukemat tyhjään maaliin vain sekunti ennen päätössummeria.

30-vuotias Rask on voittanut viimeisistä 19 startistaan uskomattomat 17 ja molemmat tappiot ovat tulleet jatkoajalla; toisin sanoen kokenut Bruins-vahti on parhaillaan 19 ottelun mittaisessa pisteputkessa ja hän on viimeksi hävinnyt varsinaisella peliajalla 26. marraskuuta – siis yli kaksi kuukautta sitten.

Raskista tuli voittonsa myötä Bruinsin historian neljäs maalivahti, joka on yltänyt 19 ottelun mittaiseen pisteputkeen. Aiemmin vastaavaan ovat pystyneet Gerry Cheever (32 ottelua, 1971-72), Pete Peeters (31 ottelua, 1982-83) ja Frank Brimsek (23 ottelua, 1940-41).

Suosittelemme myös:
Pahannäköinen tilanne! Joutuuko Radko Gudas maineensa vangiksi?