Klassikkovideo: Ville Nieminen ei sulata hylättyä maalia – päätön riehuminen johtaa ulosajoon

Tänään 44 vuotta täyttävän Ville Niemisen pelaajauralle mahtui tilanteita, joissa tunne läikkyi hieman yli.


Miksi betsata Coolbetilla?


Tappara-ikoni Ville Nieminen pelasi uransa viimeisen kauden Rauman Lukossa. Kuinka ollakaan, Lukko kohtasi pudotuspeleissä juuri Niemiselle rakkaan Tapparan.

Välieräsarjan avausottelussa Nieminen varasti shown Hakametsässä. Nieminen ohjasi kiekon ilmasta Tapparan verkkoon, mutta ottelun tuomaristo hylkäsi maalin.

Nieminen ei tätä sulattanut, vaan aloitti kentällä päättömän riehumisen. Melkoisen sirkuksen päätteeksi hänet ohjattiin kymmenen minuutin käytösrangaistukselle jäähyaitioon.

Kaiken huipuksi ottelun toinen linjatuomari onnistui kaatamaan Niemisen jäähyaition ovelle samalla, kun ohjasi tuittupäätä jäähyaitioon.

Siitä Nieminen tulistui entisestään ja riehuminen jatkui jäähyaitiossa. Lopulta hänet passitettiin suihkuun asti rauhoittumaan pelirangaistuksen saattelemana.

Nykyään Vsportin kommentaattorikatraassa työskentelevä Nieminen täyttää tänään 44 vuotta. Onnittelut Stanley Cup -voittajalle!

Ville Niemisen päätön riehuminen Hakametsässä

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!


KATSO MYÖS: Video: Coloradon ykkösnyrkki sahasi Minnesota-puolustuksen halki, poikki ja pinoon